Heimo-Vaijan tarinoita

  Uusinta teknologiaa Lopella 1985

  Valaisinrintamalla oli tässä kohtaa taas vaihteeksi synkkä vuosi. Kilpailu oli veristä, joka tarkoitti monien suurempien yritysten kohdalla jopa tappiolla myymistä. Sitä se alkoi olla jossain määrin myös meillä, sillä valmistuserät pienenivät jatkuvasti ja valaisinvarastoa pidimme vain Keravalolle, jonkin verran kalustamattomana eli ilman sähköosia.
  Kevään korvalla saapui vihdoin tilaamani Wiedeman Centrum C1000- levytyökeskus.  Kone oli markkinoiden ainoa ja ensimmäinen PC-tietokoneella ohjelmoitava laite.  Siinä oli kaksikymmentä työkaluasemaa ja niistä neljä 360- astetta käännettäviä. Ensimmäisen vuoden aikana tiedostot siirrettiin koneelle reikänauhoina, joissa parhaimmillaan oli 60 metriä rei’itystä . Nauhaprintteri takoi tuota matkaa lähes varttitunnin ja jos ei ollut sitä heti keräämässä talteen, niin nauhaa oli koko toimiston lattia täynnä. En muista enää paljonko se vastasi kilobiteissä, mutta nykyihmiselle se ei ole paljon mitään (arvaukseni on n.120kb). Silti tuollakin nauhan pätkällä kone saatiin lyömään reikiä peltiin vain vartin ajaksi. Sitten vain uusi levyn paikoitus tai uusi levy alle ja menoksi.  Koneen päässä oli tietysti reikänauhalukija, johon tuo rei’itetty nauhanpätkä raahattiin. Huom. ei taitoksia, eikä ryppyjä missään kohtaa. Onneksi oli luvassa kaapelisiirto vuoden päästä.
  Koneen käydessä ei voitu ohjelmoida, joten tuo PC-laite oli meillä arvossa arvaamattomassa, vaikka vähän mopo olikin nykymitoin lerppuasemineen (5″) ja -ohjelmineen: TRS-80 oli malli ja muistaakseni ”huimat”  128K RAM:ia oli muistia.  Noin tuhat reikäiskua oli maksimi, mikä tuon PC-koneen muistiin mahtui millään konstilla ja sitten se ”kaatui” ja kaikki piti aloittaa alusta.
  Käytännössä tämä kaikki oli taas opettelua täysin ”uudelle alalle”, sillä tämänlaisia koneita tai ohjelmia tai oppaita ei ollut missään opeteltaviksi, vaan kaikki tieto piti itse onkia ja tutkia perusteellisesti. Englannin tai ranskankielisistä käyttöohjeista ei ollut paljon apua nelosen enkullani, mutta tekstien teknisyys auttoi hieman arvaamaan. Myyjäfirman opetukset olivat karkeaa pintatietoa ja se oli nopeasti loppuun kaluttu. Varsinkin PC-ohjelmoinnissa myyjien tiedot olivat vaatimattomat. Ihan itse vaan opettelemaan ja hyvä niin, sillä niin sen sitten muisti parhaiten käytännön töissä.
  No, ohjelmoinnin säännöt ja rajoitukset opittiin nopeasti ja Erosen Mirja, joka teki ohjelmat pääasiallisesti, saattoi töistä lähtiessään vinkata, että ”siellä on optimointi (sijoittelulaskenta) menossa, kurkkaa puolentoista tunnin päästä ja katso onnistuiko. Jos ei, niin vähennä yksi tai kaksi kappaletta nestauksesta (levylle sijoittelusta) ja pane uudelleen optimoimaan. Kunhan aamuksi on valmista”.  Ohjelmat piti myös tehdä ”pituusjärjestyksessä”, sillä koneen optimointiaika oli niin määräävä tekijä. Ruokatauon ajaksi saattoi pistää jonkin isomman työ laskettavaksi ja suurimmat todellakin ”yöksi” minun vahdittavakseni. Yksinkertaisimmat ohjelmat saatettiin tehdä myös itse levytyökeskuksella melko näppärästi, mutta se oli aina kuitenkin kallista koneaikaa koneen seisoessa. Kalliita olivat työkalutkin aiempiin verrattuna ja aivan perusvarasto välttämättömimpiä maksoi jo yli 50.000mk ja lisämuistiakin tarvittiin ”Wiedemaniin” heti alkuun 27.000mk:n edestä, että saatiin edes se hyöty, mitä ohjelmasta oli kaikkiaan saatavissa.

  Ruottisen Veijo muisteli, että olimme käyneet kahdestaan katsomassa tätä levytyökeskusta sen toimittajalla Aspossa ja että teimme kaupat samalla reissulla.  Asiasta en tullut kertoneeksi edeltäkäsin muille ja hämmästys oli suuri, kun Veijo sitten alkoi raivauttaa tilaa keskelle salia. Vielä isompi ihmettely alkoi, kun levytyökeskus tuli pihaan ja sitä alettiin siirtää sisään. Niskalan Hannu tuotantopäällikkönä otti hieman itseensä, kun häntä ei pidetty ajan tasalla ja olikin sitä mieltä, että tähän tämä firma nyt kaatuu … OLI SE NIIN KALLIS KONE.
  Kaikkia työkaluja ei tahtonut saada kotimaisilta valmistajilta ja niiden toimitusajat venyivät kohtuuttomiksi jopa tarjouksia myöten.  Mate&Punch:in (Anoka, Minnesota USA ) jenkkityökalujen kotimainen eli ruotsin kautta maahantuoja lopetti yllättäen, mutta sain ongittua sieltä yhteystiedot tähän päämieheen. Ensimmäisen fax-yhteydenottoni jälkeen Amerikan maasta tuli pitkä faxi jossa kyseltiin, että missä on Suomi ja mikä ihme on tämä Janavalo Oy? Vastailin parhaan kykyni mukaan huonolla englannillani ja toimitin heidän pyynnöstään kolmen ”suosittelijan” tiedot. Annoin Nokian ostajan ja Aspon myyjien ja muistaakseni myös Rautaruukin myyjän tiedot, mutta en kuullut heidän koskaan näiltä mitään kyselleen. Yhden kerran jenkit karhusivat laskua, jonka olivat jo itse hyvittäneet. Selvitykseni jälkeen tuli pari täyttä A4-sivua anteeksipyyntöä ja selitystä, miksi näin oli heillä päässyt käymään. Janavalo oli monta vuotta ainoa yritys Suomessa jolle he toimittivat tavaraa.  Mate&Punch:in toimintatapa oli kovasti mieleeni, sillä esimerkiksi joku erikoistyökalu, jonka piirsin, mitoitin ja faxasin kolmelle kotimaiselle valmistajalle ja jenkkitehtaalle, ehti tulla jenkeistä meille jo käyttöön ennenkuin ensimmäinen tarjous tuli kotimaasta. Vakiopistimet ja tyynyt he toimittivat nopeimmillaan alle viikossa Suomeen. Hinnoittelu oli sen mukaista eli alle viikko +100%, alle 10pv +50% ja alle 14pv listahinta.  Hinnoittelukin oli hieman kotimaisia edullisempi rahteineenkin. Lisäkustannukseksi pitänee mainita liike-englannin sanakirja ja sikäläisen liikekirjeenvaihdon mallivihkonen.
  Yhdeksänkymmentäluvun taitteessa poikkesi Mate&Punch:in myyntipäällikkö uuden pohjoismaiden edustajansa kanssa tervehtimässä ja katsomassa, millaisen yrityksen ja henkilön kanssa olivat olleet puolenkymmentä vuotta tekemisissä ainoana pohjoismaissa 😉  Moikattiin, in English 😉

  Levytyökeskuksen ilmestyttyä saliin tuli osalle henkilöstöä uusi huolenaihe: ”tuollainen robottikone vie monta työpaikkaa, sehän korvaa kaikki talon prässitkin ja voi viedä koko firman konkurssiin”.  No, vajaan vuoden päästä saatoimme todeta töiden lisääntyneen reippaasti, samoinkuin henkilökunnankin eikä oltu konkurssissa (vieläkään).

  Hyvinkään Kone Oy:n töiden vuoksi oli pakko hankkia kolmemetrinen ja satatonninen Promecam merkkinen särmäyspuristin.  Saimme sen melko edullisesti käytettynä. Teimme Koneen hisseihin erilaisia muotoon taivutettuja palkkeja ja ovia 3mm:n ruostumattomasta teräksestä. Tuon hankitun koneen tehot juuri ja juuri riittivät noihin töihin, kun sain luvan hieman kuvia suurempaan sisäsäteeseen kanteissa. Tämän työn sain hinnoitella aika vapaasti, koska tiedossani oli, että heidän oma kapasiteettinsa ei riittänyt ja tarkoitukseen hankitun Salvagnini- automaattilinjaston asennustyö on pitkittynyt ja isoja ongelmia oli ilmennyt siinä (ja pitihän meidän sitä uutta särmäriäkin kuolettaa).
  Koneella oli myös näiden töiden lisäksi tarjolla muutakin ja sainkin kerran eteeni melko pitkän listan erilaista patarautaosaa (paksua mustaa rautaa) tarjottavaksi. En löytänyt listalta montaakaan meille soveltuvaa osaa ja sanoin sen ostajalle. Hän oli sitä mieltä, että tarjota pitää, kun kerran alihankkijaksi on ryhtynyt. Tein tarjouksen vähän ”lonkalta”, kun arvelin siten pääseväni siitä helpoimmin eroon, mutta ei. Jouduin tiukkaan kuulusteluun, jossa minun piti selvittää, miksei Janavalo kyennyt heidän aiemmin saamiinsa kilpailijoittemme hintoihin. Osoitin heidän hintalistastaan mm. joitakin prikkoja, jotka olivat 10-20mm:n rautaa ja joissa hinta oli ilmiselvästi pelkän raaka-aineen tasossa tai allekin ja sanoin tietäväni kuka ne tekee ja miten tuohon hintaan pystyy. ”Tuolla tekijällä on todella isot ikivanhat prässit ja hän ostaa levyn romukauppiaalta (tuo tekijä sattui olemaan pikkuserkkuni Pieksämäestä). Ei siihen meillä muilla juuri ole käytännön mahdollisuuksia”.  Silti olisi vain pitänyt tehdä noitakin osia Hyvinkään Koneen määräämillä hinnoilla. En ymmärtänyt eikä tehty. Ei yhteys pitkään jatkunutkaan tuosta syystä.

  Hämeenlinnan Koneen kanssa sensijaan yhteiselo senkuin parani.  Alihankkijapäivillä 1.2.1985 muun ohjelman ja lounaan jälkeen klo 15-16 oli ohjelmassa ”ATK-pohjainen tuotannonohjaus osahankkijayrityksessä”, Toimitusjohtaja H.Kuukkanen Janavalo Oy, Loppi, klo 16.00-17.00.  Pidin puolen tunnin esitelmän aiheesta omiin kokemuksiimme perustuen ja lopuksi toivoin keskustelua aiheesta.  Tuossa tilaisuudessa vasta todella huomasin, että olimme eturintamassa näissä ATK-toimissamme. Kellään muulla noin sadasta osallistuja- yrityksestä ei ollut kuin faxi tai joku teksturi ja taulukkolaskenta. Modeemiyhteyksiä ei muistaakseni kellään.  Keskusteluosiossa selvisi, että ”ei noita tarvita ja tuskin tulevat käyttöön meidän eläessämme tai ainakaan MEIDÄN firmassamme”. Sanoin lopuksi, että ”odottakaapa vain, kuinka nopeasti tulevatkaan” ja niin kävi. Tuon ohjelmiston oli valmistanut veljeni Juha Kuukkanen (nyk. PH-Data Oy:ssä).

  Nokia Elektroniikka oli nyt myös ”löytänyt” meidät alihankkijakseen. Otimme homman, joka ei ilmeisesti muille kelvannut, sillä teimme Mikro Mikon (ykkösen) koteloiden protosarjaa kahdensadan – neljänsadan kappaleen erissä, yhteensä 800kpl. Niiden muotoilu oli kaarevaa vähän joka suuntaan ja osan reunojen mutkista tein suurin piirtein ”polven päällä” taivuttaen eli pienellä levysepän vasaralla omatekoisella muotoalustalla naputellen. Osa noista kaarevista reunoista saatiin tehtyä varta vasten käytettynä hankitulla käsikäyttöisellä vaotuskoneella, mutta viimeistely aina käsityönä.  Työntekijöistämme ei kellään ollut ammattitaitoa tuohon käsityöosuuteen, mutta muut vaiheet kyllä onnistuivat erinomaisesti. Meikäläisen elektroniikkamekaanikon eli TV-korjaajan  koulutuksellakaan ei siihen paljoa apua ollut, mutta pakko mikä pakko. Oli siinä hommaa minulla muutamaksi iltapuhteeksi. Jokainen kappale testattiin muoviseen etumaskiin sopivaksi ja tarkkuusvaatimukset olivat siinä todella tiukat. Toinen päänsärky oli sen maalaus, joka piti ensinnäkin olla liuotinväri ja erikoisella struktuuripinnalla (kuviopinnalla). Sekin jäi minun päänsärykseni, kun se ei maalareiltamme onnistunut. No, suoraan sanoen; kyllä se vaikea olikin. Nokian ostajan mukaan olimme tasan toinen yritys Suomessa, joka oli sen heille pystynyt maalaamaan. Ellemme olisi pystyneet, maalaustyö olisi mennyt sille toiselle ja meidän kustannuksellamme. Ei hyvä. Eikä ollut moiseen varaakaan. Mitään vinkkiä, miten maalaus olisi pitänyt tehdä, ei saatu. Kokeilin yhden iltayön mallikappale vieressäni kunnes sain identtisen tuloksen.  Minusta olisi voinut tulla vielä hyvä maalarikin!

  Loppuvuoden kovissa toimituspaineissa jouduimme siirtämään melkoisen määrän metallitöitä alihankintaan itseltämme ja se pudotti rajusti katteitamme. Eniten erilaista levysälää prässäsi ja kokosi meille paikallinen Hietalan metallipaja. Yritimme näin pitää ainakin asiakkaat. Suurin valaisinkeikka tehtiin Neuvostoaikaisen Svetogorskin selluloosa- ja paperiteollisuuskombinaatin modernisointiurakkaan. Työn välitti Fresta Oy.  Myös Neuvostoliiton Tosno:on,  oli valaisintoimitus. Kokonaismäärä oli n.30.000 valaisinta.

  Eräs erikoinen tapaus liittyi tuohon Svetogorskin kauppaan, sillä siinä neuvoteltiin kiivaasti hinnoista ja nyt myös pakkausten osalta. Tapana Neuvostoliiton kaupoissa tuolloin oli toimittaa valaisimet (ja monet muutkin tuotteet) umpilautaisissa kolleissa ja usein vielä tervahuovalla ”eristettyinä”.  Hintaneuvottelujen kiristyessä piirtelin pakkauksen, jossa 1,5×1,5×2 metrisen valaisinkolliin laitettiin nurkkiin kulmalaudat ja sivuille ristisidos. Valaisimet peitettiin aaltopahvilla ja niiden päälle muovi vain yli sateensuojaksi, niinkuin teimme usein kotimaan toimituksillekin. Alta lava sai sitten ilmanvaihdon. Kaksi paria eli 4kpl teräsvanteita kiristettiin ristiin ympäri kollin. Hinta aleni merkittävästi ja ihmeekseni pakkaustapa hyväksyttiin Neukkulassa.  Aiemmin siellä kuulemani mukaan näistä umpilautapakkauksista paikalliset korjaili tai rakenteli talojaan.  Ensimmäiselle erälle määrätty toimituspäivä tuli kohdalle ja rekka pakattiin täyteen ja se lähti Hangon satamaan lastattavaksi. Seuraavana päivänä aamupäivällä ilmestyi pihaan Frestan myyntipäällikkö Laakkonen ja ostajaa edustava Neuvostovirkamies. He tulivat nyt tarkastamaan nämä valaisimet ja pakkauksen. Mitä, mitä ja miten niin, ihmettelin? Toimituspäivähän oli eilen.  ”Tämä virkailija nyt kuitenkin haluaa nähdä ne ja pakkauksen”.  Keroin hitaasti ja painottaen, että ”TOIMITUSPÄIVÄ OLI EILEN ja kuorma on nyt Hangon satamassa ja jos heti lähdette, niin ehkä ehditte nähdä ne ennenkun ne lastataan laivaan”.  Herrat hyppäsivät hämmästyksestä selvittyään autoon ja lähtivät kohti Hankoa. Ostajalle tuntui olevan lähes käsittämätöntä ymmärtää, että tavara oli toimitettu juuri määräpäivänä eikä joskus toiste.   Myöhemmin iltapäivällä soitti Laakkonen Hangosta: ”Tämä herra haluaa vakuuttua siitä, ettei näitä valaisimia voi varastaa noista kolleista, mitä teen?”  ”Sano sille, että lautoja poistamatta saa yrittää ottaa, sillä lautoja irrottamalla saattoi vanhastakin kollista varastaa.”  Tunnin- puolentoista kuluttua tuli uusi puhelu: ”Nyt yksi kolli on täällä kuin rotan repimänä, mutta yhtään valaisinta se ei ole saanut irti ja pakkaus siis kelpaa.”  Hyvä Me.  Yksittäiset valaisimet oli kääräisty tarrakalvoon ja pinottu tiukasti päällekkäin. Siinä oli siis kaksin puolin 1,5-metriä tiukasti yhteen puristunutta ”tarrakenttää”, ei niitä saanut pois kuin voimalla ylöspäin nostamalla, yksi kappalein, ei mitenkään muuten. Olin kokeillut.

  Faktaa: liikevaihto 4.013 mmk, tulos -114 tmk ja henkilöstö 28. Varaston arvo n. 434 tmk Omapääoma -329,6 tmk. SYPin 1,5 mmk:n korilaina tuotti kurssivoittoa 7%:n korkojen jälkeen 8.941 mk.  Koneinvestoinnit olivat kaikkiaan reilusti yli miljoonan markan.

  Kirjoitti, Heimo Kuukkanen

Erosen Mirja ohjelmoi TRS-tietokoneella ja Abacus- ohjelmalla. Tietokoneen käyttöohjeet olivat osittain vain ranskaksi, joten arvattavaa riitti. Ei ollut vielä Google- kääntäjääkään saati nettiä eikä tietokoneranskan sanakirjaakaan.
Lerppu- tyyppisiä 5-tuuman ohjelmalevyjä piti kopioida ainakin pari kpl viikossa varastoon, koska ne kuluivat nopeasti ”puhki” lukukelvottomiksi.

Joku asiakas kyseli jossain välissä, että mikset hanki jotain kunnon autoa, vaikka Mersua.  Sanoin hänelle, että tuossa se mun Mersu on tuossa kärryssä Wiedemanin työkaluissa. On siinäkin neljä pyörää alla, mutta paljon tuottavammassa käytössä. Hintaa on kyllä saman verran.

JANAVALO OY Valaisintehdas 12700 Loppi PUH. 914-40770 FAX 914-40371

KONELUETTELO,  TUOTANTOKONEET 31.12-85
Levytyökeskus Wiedeman Centrum 1000/4, 1000x2000mm/15t työalue 1000x1000mm
-max levykoko n. 1250*2500-3000mm. Tietokone-ohjelmointi. Sarjatyöohjelmistolla varustettu.
Ohutlevyleikkuri, hydraulinen 4/2500 Safan, (tulossa NC/CNC-etu/takavaste- tarkkuusleikkuri.
6mm/3000mm, Amada elokuussa -86 ).
Loveamiskone 3/225x225mm- pneumaattisella asemoinnilla
Epäkeskopuristimet 10, 16, 40 ja 63t
Nopea hydraulipuristin Supra- sankatyökaluille 5t (Oinonen)
Särmäyspuristimet: 1 kpl Promecam 100t /3000mm CNC 2-aks.
1kpl Promecam 25t /2000 Man.
1kpl Prormecam 35t /2000 CNC3-aks.
Pistehitsauskoneet:
1kpl Kemppi 100kW (max. Alum. 1.5×1.5mm)
1kpl Kemppi 4OkW
1kpl Karsa 2OkW
1kpl Cifte 10kW
2kpl Kemppi 6kW
Pulttihitsauslaite max. M6
Pylväsporakone Strands MK3-karalla
Nauhahiomakone lev. 75mm /1000mm
Nakerrin 3/600mm
Pyörösaha halk. 300mm max. putkenhalk. 120mm

MIG- hits.laitteet 1 kpl Kemppi 160A
1 kpl MIG 250A (myös Al -hitsausvarusteet)
1 kpl TIG  250A Hilarc ( RST-hitsaus)
1 kpl TIG  250A vaihtov. (Al-hitsaus)
Pulverimaalauslaitteet: Intec-ilmastaattinen puoliautomaattilinja
valkoisille epoksipulvereille.
Sähköstaattiset Gema- laitteet muille pulverilaaduille ja väreille.
Muista maalausmenetelmistä. käytettävissä normaali polttomaalaus,
efekti-ja pintaefektimaalaus
Polttouunin max kpl- koko 1000x1600x500mm / 50kg.
TRI- höyryrasvanpoisto
Kokoonpano-, kytkentä- ja pakkausosasto
Katkonta- ja kuorinta-automaatti Artos 1-johtimisille johdoille.
JANAVALO OY-perustettu -73, henkilökunta n. 25.
Teollisuushalli Lopen kunnassa kantatie 54 varrella (Lahti-Forssa)
1000 + 200m2, keskikork. 4.5m. Valmistumivuosi -80.

Yhteyshenkilömme: toimitusjohtaja Heimo Kuukkanen

_________________________________________________

Viimeksi päivitetty 01.08.2021