Heimo-Vaijan tarinoita

Tuotantopalkkiokokeiluja 1982 Lopella

Tuon edellisvuoden raskaan tappiollisuuden jälkeen oli pakko keksiä uusia lääkkeitä vaivaan.  Niitä löytyi tosin jo asiakkaitten lisääntymisen myötä, mutta myös uusin ponnistuksin henkilöstön kohdalla.  Päätimme aloittaa tuotantopalkkion maksamisen ja sen alkuperäinen syy lähti muutaman maalariveljeksen mielipiteistä, joiden mukaan he eivät voineet ymmärtää miten tehdas voisi olla tappiollinen vaikka johtaja kerää miljoonia taskuunsa. He ovat nähneet firman lähettämiä laskuja ja ne ovat hurjan suuria.  Tästä huomiosta kiinnostuneena kyselin myös muilta työntekijöiltä mielipiteitä firman taloudesta ja luulot olivat kovasti laidasta laitaan. Hyvin pieni osa tiesi ja ymmärsi, mutta melkoisella osalla ei ollut mitään hajua, mikä oli sekin ymmärrettävää.
Otin yhteyttä Riihimäen Aikuiskoulutuskeskukseen, josta sain mielestäni fiksulta vaikuttavan konsultin asiaa selvittämään.  Sovimme räätälöidystä ja valtion tukemasta koulutuksesta, jossa päätavoitteena oli tuo tuotantopalkkion sisäänajo, mutta vähintään yhtä tärkeänä sen yritysmaailman liiketaloudellisten perusteiden selvittely henkilöstölle mahdollisimman kansantajuisesti.   Koulutus paloiteltiin puolen tunnin jaksoihin kerran pari viikossa aina ruokatauon jatkona.  Menestys oli todella suuri, sillä suurin osa henkilöstöstä ymmärsi nyt aivan eri tasolla firman taloutta. Suuri osa ruokataukoa kului jo erilaisiin kyselyihin konsultilta joka fiksuna miehenä tuli reilussa etuajassa tilaisuuksiin.  Kevään ajan vilkkaat keskustelut palkkion laskenta- ja jakotavoista saivat välillä hyvinkin värikkäitä piirteitä. Rakentelin sitten taulukon jokaisen työntekijän osaamisista ja pisteytin ne Janavalon silloisiin tarpeisiin. Kävimme listan läpi senhetkisen luottamushenkilön eli Martta Rissasen kanssa ja hän hyväksyi taulukon ja perusteet. Palkkoja korjattiin myös hieman vastaamaan taulukkoa. Keneltäkään ei alennettu, mutta joitakin oli nostettava. Itse palkkion maksu alkoi muistaakseni maaliskuun alusta, jolloin laskentaperusteena oli helmikuun tulos.  Kevään hyvinä kuukausina tipahti aina hieman parempia osuuksia toukokuulle asti.  Kesäkuussa tulos jo romahti ja heinäkuulle ei siis tullut mitään jaettavaa. Lisäksi jouduin selittämään laskennan perusteet uudelleen parille työtekijälle eli ettei tappiollisista kuukausista tule palkkiota ja että ne jopa alentavat tulevien tuottavien osuutta. Nämä maalariveljekset sanoutuivat irti sopimuksesta ja se romutti koko järjestelmän, koska se perustui siihen aikaan harvinaiseen yrityskohtaiseen sopimiseen ja vaati kaikkien yhteisen hyväksynnän ja allekirjoitukset.  Eipä mitään, Janavalon kannalta tilanne parani, sillä kulut alenivat pysyvästi ja tuotannon noin 30-prosenttia noussut taso säilyi.  Ilmoitustauluille jäivät myös käyttöön tuotanto- ja työnjohdon julkistamat viikoittaiset ja kuukausittaiset tuotantoluvut ja -tavoitteet ja tietysti myös toteutuneet.
Työnjohtajana tuolloin toimineen Jorma Kattaisen  (Joogin ) tärkeimpänä tehtävänä tuossa puristuksessa oli tunti- ja työkorteilta sekä laskutuksesta, selvittää todellinen tehollinen  työaika.  Lopputulos oli arvelemani eli nahkea kuusi tuntia laskutettavaa työaikaa. Tuon konsultoinnin jälkeen kävimme asioita uudelleen läpi monelta kantilta ja varsinkin kyselimme työntekijöitten ajatuksia työn tuottavuuden parantamiseksi. Monista vaiheista tuli korjausehdotuksia ja melkoinen osa voitiin toteuttaa käytännössä. Tuon jälkeen Jorma teki uuden selvityksen ja tulos yllätti vielä parin tarkistuskerrankin jälkeen: Olimme päässet lähes mahdottomaan eli keskimääräiseen 7,5 tunnin teholliseen työaikaan kahdeksasta tunnista. Vuoden loppua kohden siitä hieman livettiin, mutta se säilyi jatkossakin pitkää yli 7:ssä tunnissa.

Eräs hyvin muistamani keskustelu käytiin näiden asioiden tiimoilta “turpakäräjistä” eli työasioihin kuulumattomista keskusteluryhmistä kesken työn. Kun huomautin moisesta, niin “pojat” purnasivat, että “länkyttäväthän nuo “likatkin” tuolla kaiken aikaa etkä sano niille”. Sanoin siihen, että “katsokaapa tarkasti: siellä kädet käyvät samaan aikaan kuin suu eikä se estä heillä työntekoa. Teillä pysähtyy kädet, kun suu aukeaa”. ( Saattoi olla pahasti sanottu, vai oliko ?)

Yksi onnellinen sattumus oli Syrjäsen Hannun ja Tuomaisen Raimon lähtö helmi- maaliskuulla omaa Z-metalliaan perustamaan.  Hannun osalta ainakin yksi syy saattoi olla nipottamiseni pientarvikelaskuista, joista mielestäni oli syntynyt hänen kuukausipalkkansa suuruinen vahinko liian pieninä erinä tilaamisista, vaikka meillä oli tukkurin kanssa määristä sopimus. Herrat arvelivat firman myös kaatuvan heidän lähtöönsä.  Ei se kaatunut.  Sirpa paikkasi Raimon työt. Heimo ja Kattaisen Jorma Hannun työt ja siinä se oli,  huomattavasti pienennein kuluin.  Kirjanpito siirrettiin Riihimäen Tilipalvelulle, joka seuraavana vuonna joutui tekemään edellisvuoden kirjanpidon kokonaan uusiksi ekonomiplantun jäljiltä, joka oli pannut tilit tasan vähän turhan väkisin. Muistan Pesosen Villen Leppäkoskella etsineen kahden pennin virhettä viikon päivät (2penniä) käsin pidetystä kirjanpidosta, mutta tämä “ammattimies” oli “hukannut” yli 5000mk eikä viitsinyt etsiä, vaan veti luvut taseen  puoliskoille “hatusta”. Hänen onnettomuudekseen uuden kirjanpitäjän tilintarkastaja oli muistaakseni hänen enonsa. No, hän sai kirjanpidon opettajan paikan eikä tarvinnut enää “sotkea sormiaan” sekaviin kuitteihin ja tiliotteisiin.

Isohko vahinko oli tulla eräänä iltapäivänä kesän korvalla, kun olin lähdössä työajan jälkeen Riihimäkeen jotain asiaa toimittamaan. Puhelin kuitenkin soi ja jäin tekemään asiakkaalle kiireistä tarjousta, kun haistoin savun hajua.  Kurkkasin ruokailutilaan ja huomasin ohuen kiehkuran nousevan ikkunarivin alta lattian raoista. Juoksin nopeasti alakertaan ja avasin miesten pukuhuoneen oven: pikimusta savuseinämä vastassa ja selvä tulen “kohina” yltyi oven avattuani. Paiskasin sen heti kiinni ja telkesin varmuudeksi jollain painavalla laatikolla ja juoksin puhelimeen.  Palokunnassa tivattiin tarkkoja tietoja tilanteesta, jonka sanoin koko ajan pahenevan.  Päivystävä naishenkilö vaati myös osoitetta ja opastusta ja kerroin liekkien ja savun kohta opastavan paikalle.  Paikallinen VPK ehti ensimmäisenä ja saivat tilanteen nopeasti hallintaan. Vain tuo yksi pukuhuone paloi purkukuntoon ja syyksi epäiltiin tupakantumppia vaatekaapissa.  Tuli myös ehdoton tupakointikielto noissa tiloissa ja syyllistä paloon arvottiin pitkään.

Eräs merkittävä työllisyystyö tehtiin kesällä Mäntsälän Metalli Oy:lle (MMO), jolle piti parissa kuukaudessa tehdä 6000 kpl postilaatikoita aivan valmiiksi pakkauslaatikkoon asti. Halvalla tietenkin. Parituhatta vihreinä ja loput eri väreissä: punainen, ruskea, sininen ja beige.  He toimittivat kuumasinkityn peltimateriaalin ja lukuisat työkalut saimme heiltä lainaan, mutta liuotinmaalin jouduimme itse hankkimaan. Ensi yrityksellä saimme Sadolinilta lähes vähittäishintaisen tarjouksen, joten ilmoitin MMO:iin, ettemme pysty näillä hinnoilla maalaamaan.  MMO:n yhteydenoton jälkeen saimme Sadolinilta uuden tarjouksen reilusti alle puoleen edellisestä. Toinen murhe syntyi postilaatikon kannen akselista, jota ei saatu suorana sinkittynä lankana tähän kiireeseen, vaan ainoastaan sadan kilon kieppinä. Ongelmana oli nyt saada se suoraksi. Muistelin ainakin kuparin oikenevan vedettäessä, mutta nyt oli kyseessä teräslanka. Testipätkä ruuvipuristimessa vedettynä oikeni, joten seuraavana piti vetää useampi  sata metriä teollisuusmittakaavassa. Eipä hätää. Meillähän oli 40m pitkä halli ja siinä teräspilarit. Porattiin pilariin langan mentävä reikä ja solmu päähän. Toinen pää trukin peräkoukkuun ja vetoa. Juuri, kun lanka venähti, osui Syrjäsen Hannu kokeilemaan sormin nyt niin suoraa lankaa kivuliain seurauksin, sillä vedossa kuumentunut lanka poltti hänen sormensa. Se olikin ainut vahinko tuossa testissä ja työ saatiin käyntiin. (Laskekaapa joutessanne, riittikö tuo 100kg:n kieppi, kun tarvittavat pätkät olivat 25cm pitkiä?) (Oikea vastaus on noin 85kg ja loppu reilu 15kg roikkuu tällä hetkellä kesämökkimme liiterin seinällä, “jos joskus vielä tarttis”-osastolla)

Seuraava vastus tuli maalausvaiheessa, kun märkämaaleilla eli liuotinväreillä maalaaminen ei maalareiltamme oikein luonnistanut jauhemaalauksen jälkeen.  Pahimmaksi ongelmaksi tuli maalin valuminen, jolloin sitä tietenkin oli liikaa. Maalia vähennettäessä jäi pelti usein alta näkyviin. Tehtiin järjestely, jossa minä iltaisin ja ruokatauoilla maalasin uudelleen virheelliset liian vähän maalia saaneet ja korjasin myös hionnan jälkeen ne valumavikaiset. Lopuksi jouduin maalaamaan suosiolla lähes kaikki loputkin alusta asti ja niin päästiin vähemmällä. Katetta ei tuosta työstä jäänyt, mutta tulipa taas kokemusta ja edes palkat maksettua.  Paras asia koko tapauksessa oli MMO:n tehtaanjohtajan Juha Lindqvistin idea kysellä minulta, että kelpaisiko meille heiltä joutilaaksi jäävä automaattinen kaapelin kuorinta- ja katkontakone? Halvalla lähtisi, 500mk eli romuraudan hinta, kun painoikin parisataa kiloa. Ainoa vika oli, ettei se toimi eikä heidän huoltoporukka viitsi sitä enää korjata.  No, minä korjasin ja kone pätki meille kaapeleita kymmeniä tuhansia pätkiä ja vietti loppupäivänsä Tervalossa Tervakoskella josta siirtyi Idmanin omistukseen Airam/Idman- kauppamme myötä. Saattoipa kuorimakone palata takaisin MMO:honkin. Nämä Idman ja SLO olivatkin kaupassa mukana ilmeisesti ostamassa kiusallista pientä kilpailijaa pois markkinoilta. No, kunhan spekuloin.

Kavikan työt nousivat arvoon arvaamattomaan, sillä ne kuormittivat lähes 40% levytyökapasiteetistamme ja kaiken TIG- hitsauskapasiteetin.  Metron valaisinten loppuerä, noin 1200 kpl ja ylimääräiset varaosavalaisimet, oli vuoden merkittävin valaisintoimitus.  Ilmeisesti meillä oli myös tulossa joitakin  vientitoimituksia, sillä varastolistaan v.-82 on kirjattu 5000 kpl optiritilän lameita ja 11.100 kpl upotettavan  CKS20- hehkulamppuvalaisimen pohjia muun sälän lisäksi.  Glamox Oy:lle tekemämme metrovalaisimet 2400kpl ovat edelleen nähtävissä vanhemman sarjan metroissa, niihin on vain vaihdettu elektroniikka ja putkityyppikin kymmenisen vuotta sitten.

Jossain vaiheessa toin kotoamme joutilaaksi jääneen mikroaaltouunin eväsruokien lämmitystä varten.  Se oli muidenkin mieleen, sillä pelkät voileivät kävivät varmaan yksitoikkoisiksi muutamien mielestä.   Parin viikon päästä, kun olin ruokailemassa sattumalta yhtaikaa muiden kanssa, puhkesi Rissasen Martta sanailemaan: “Ollaan tässä tyttöjen kanssa mietitty, mikä on se ominaishaju, joka täältä nykyään puuttuu”.  No, en arvannut ja kehotin kertomaan.  “Täällä ei enää haise se pohjaan palanut ruoka, niinkuin ennen tuon mikron tuloa”.   Minulla oli näet tapana pistää ruoka hellan levylle lämpiämään ja poiketa sitten puhelimeen tai vilkaisemaan jotain tehdassaliin. Sillä aikaa ruoka usein ehti tummua arveluttavaan kuntoon syötäväksi.  Toisinaan joku “tytöistä” ystävällisesti kävi kiertämässä virrat pois hellasta ja hihkaisi ohi mennessään, että “katkaisin virrat, kun alkoi taas kärytä”.

Kirjoitti, Heimo Kuukkanen

Faktaa:  Liikevaihto 2.476 mmk ja tulos 4 tmk PLUSSAA tällä kertaa.  Henkilöstöä 17 .  Varaston arvo 342.842 mk. Oma pääoma -224,5 tmk.