Heimo-Vaijan tarinoita

  Halli nousee Lopelle 1980

  Teräshallit Oy:n 30.5.-79  annettu alustava tarjous Lopelle rakennettavasta hallista hyväksyttiin edullisimpana.  Toteuttamisehdoksi jäi tietenkin, että saamme Valtion Investointirahaston ja Lopen kunnan lainat 700tmk ja 500tmk eli yhteensä 1.2 miljoonaa mk.  Inran lainan saannin ehtona oli talvirakentaminen joka kyllä tuli pirun kalliiksi monestakin syystä.
  Rakentamissopimus Lopen kunnan kanssa allekirjoitettiin 16.10.1979, mutta tilanne oli jo käynnissä syyskesästä, sillä Syrjäsen Hannun palkkasin jo 23.8. siten, että työsopimuksessa oli mainittuna aloitus Leppäkoskella 10. syyskuuta alkaen ja Lopen tehtaalla v.-80 alusta. Ideanani oli, että Hannu valvoo rakentamista siellä paikan päällä töiden alettua, sillä itse en uskonut ehtiväni paikalle juuri lainkaan ja niin kävikin.
  Ensimmäinen yllätys koettiin, kun kunnan aiemmin määrittelemä tasamaatontti teollisuusalueella muuttui rinnetontiksi ja jouduimme ylimääräisiin maansiirtotöihin ja kustannuksiin… siitäkin.  Perustustöiden alettua loka- marraskuulla alkoivat myös pakkaset.  Perustusten valuja jouduttiin lämmittämään lähes koko työvaiheen ajan ja taas paloi ylimääräistä työtä, sähköä ja siis rahaa.
  Itse halli nousi helmikuun alusta melko ripeästi harjaan, mutta lattiavalu meni todella tuskalliseksi, kun emme saaneet tiivistettyä pohjamaata sulaksi valua varten.  Höyrytys Oy höyrytti pari-kolme päivää päivisin, mutta pohja jäätyi yön aikana uudelleen parinkymmenen asteen pakkasissa. Lopulta päätimme Juha-veljeni kanssa mennä yöksi höyryttämään ja sovimme valun heti seuraavaksi aamuksi.  Vannotimme höyrytysporukkaa, että höyryn pitää riittää aamuun asti, mutta tiukille meni, sillä lattiavalajien tullessa loppui myös höyryt.  Itse höyrytys oli tosiasiassa varsin raskasta hommaa, sillä paria reilun metrin pituista höyrypiikkiä pitkine ja painavine letkuineen piti painaa metrin ruudukolla puolen metrin syvyyteen kymmenen sekunnin välein. Huolimatta viidentoista asteen pakkasesta molemmilta valui hiki koko yön. Valu onnistui kuitenkin.  Betoniin upotettiin lämmitysvastukset kovettumisen nopeuttamiseksi ja jäätymisen estämiseksi ja pitihän valua vielä kastellakin pari kertaa päivässä koko seuraavan viikon, mutta Juha- veljeni hoiti sen.

  Hallin tarjousvaiheessa neuvottelimme Teräshallien kanssa monesta yksityiskohdasta, joista kovimmalle otti eristysten paksuus.  Tarjouksessa oli 15cm seiniin ja 20cm kattoon, mutta pidin niitä liian pieninä ja vaadin kattoon 30 ja seiniin 20cm, mutta katon jouduin tinkimään 25cm:iin. Hintaero tingittiin takasivun ikkunoita vähentämällä tulevan polttomaalaamon kohdalta.  Eristysvaiheen alkaessa työmaamestari soitti useamman kerran, että eikö sitä voisi kuitenkin tehdä heidän vakiovahvuuksin eli 15 ja 20cm:n paksuuksilla.  Vannotin Syrjäsen Hannua vahtimaan, että joka ikinen neliö ja sentti karhuntaljaa ja kovavillaa tulevat varmasti tiiviisti paikalleen ja perustelin lopuksi tuolle mestarille, että mehän tänne jäämme öljylaskua maksamaan, kun te lähdette. Teräshallien osuuteen ei kuulunut sisäpuoliset rakenteet, joten he lopettivat maaliskuun puolivälissä oman osuutensa, jolloin lämmityskin saatiin jo osittain päälle paikallisen Levanderin vesijohtoliikkeen toimin.

  Toimistokerroksen ja sosiaalitilojen tekijäksi oli sovittu Loppilainen työporukka, jonka esimiehenä toimi nuori paikallinen rakennusteknikko. Hän oli  hyvin omatoiminen ja vaikutti kovasti osaavalta, mutta joissain väleissä lipsui tosi pahasti:    Kevään lämmetessä hän soitti, että nyt tuli vahingossa tuota lauta- ja levytavaraa vähän liikaa,  voisiko niistä tehdä taukotuvan tuolle heidän työporukalleen?  Siinä menisi ehkä vajaan viikon työpäivät, kun ei muuten koko ajaksi ole töitä kaikille?  No, kait se käy, mietin ja lupasin perjantaina kotimatkalla poiketa mestarin kotona Lopella piirustusta rustaamassa.  Voisihan tuon mökin sitten ostaa isäukolle kesämökiksi hänen tyhjälle tontilleen Sipooseen.
  Piirtelimme siinä mestarin olohuoneen pöydän kulmalla kahvikupillisen aikana sellaisen 4x6m:n katkaistavan mökin, joka olisi helppo nostaa parina palana rekan lavalle ja ajaa Sipooseen.  Toisin kuitenkin kävi.  Syrjäsen Hannu soitteli paria viikkoa myöhemmin, että millainen sen kopin oikein  pitikään olla ? No, sanoin sen 4x6m ja Hannu sanoi siihen, että tänne nousee kyllä lähinnä omakotitalo.  En heti uskonut ja Hannu tiuskaisi puhelimeen, että “tule itse katsomaan!”.  Poikkesin taas perjantain kotimatkalla hallin pihalle ja totta vie, askelmitalla syntyi se mitä silmäkin sanoi: 7x8m eli 24m2:n sijasta 56m2:ä.  Mökki oli miltei valmis. Mestari oli viisaasti lähtenyt kyläilemään eikä ollut kotona, mutta soitin hänelle heti lauantaiaamusta. “Kun sitä lautaa ja levyä jäikin vähän vieläkin enemmän”.  Kyselin sitten samalla höyryllä, että miten helkkarissa hän kuvitteli tuollaista rohjoa rekan kyytiin, sehän painaakin useita tonneja.  “Juu, ei mitään hätää, se on kyllä katkaistavissa kuljetusta varten”.  “No, entäs korkeus”, kysyin. “Miten viet sen sähkö- ja puhelinlankojen ja siltojen ali, kun harjakorkeus on jo liki 4m ja rekan lavalla 5m?  Erikoiskuljetus “piipaa-autojen” välissä yöllä on varmaan sinusta halpaa?”. “Jaa”, sanoi siihen mestari. “Voi se olla niinkin. Enpäs tullut ajatelleeksi, mutta kun sitä tavaraa jäi niin paljon yli”.  Syy tolkuttomaan materiaalimäärän laskuvirheeseen ei selvinnyt koskaan. Olisiko ollut sukua ja tuttavia myös toimittajaportaissa?

  Seuraava, vielä isompi moka, paljastui hänen jäljiltään, kun olimme jo muuttamassa sisään marraskuussa. Hannu soitteli eräänä aamuna, että “mitähän ihmettä täällä toimiston käytävässä tapahtuu, kun tuo muovimatto kuplii kuin sienimetsässä olisi. Nuo kuplat ovat lähes lautasen kokoisia, kun illalla olivat vain teevadin”. Ihmettelimme hetken puhelimessa ja pyysin Hannun leikkaamaan jostain laidasta mattoveitsellä joku kuplista halki ja kurkkaamaan mitä siellä on. Hannu palasi puhelimeen ja sanoi, että “märkä ja lämmin”. Pyysin häntä heti soittamaan kunnan rakennustarkastaja paikalle, koska epäilin lahottajasientä.  Tarkastaja tuli melkein välittömästi ja vahvisti asian. Lattiat jouduttiin kaikki avaamaan, märät villat pihalle ja poralla tehtiin seinänreunukset täyteen 80mm:n reikiä niihin huoneisiin, joista lattialevyjä ei saatu ehjinä irti.  Kävelimme ruokasalissa pitkälle kevääseen lankkuja pitkin ja reikiä tulppailtiin lähes vuosi muiden töitten väleissä. Irti revityt matot liimasimme takaisin, kun rahat olivat jo huvenneet noissa sekoiluissa liki pakkaselle.  Ja oli aivan turha kuvitella, että persaukiselta mestarilta olisi saatu mitään perittyä.
  Jälkiselvittelyissä selvisi, että mestari oli määrännyt kirvesmiehet asentamaan välikaton kantavat koolingit lumisina ja jäisinä paikalleen.  Sitten vaan alakerran kattoon muovikalvo ja kipsilevy ja yläpuolelle lattiaan  muovimatto. Villaa vielä välit täyteen ja  niin home- ja lahopommi olikin valmis.  Ammattimiehiä.  Mestari sattui vielä pahaksi onneksi olemaan kunnan rakennustarkastajan sukulaisia.  Tämän mestarin rakennushommat Lopella loppuivat, mutta onneksi kunta palkkasi hänet energianeuvojaksi, johon tämä pätevyys tiiviitten rakenteiden teettäjänä selvästi viittasi. Kylältä tavoittamani kirvesmies puolustautui omalta osaltaan sanomalla, ettei sille voinut sanoa vastaan tai työt olisi loppuneet siihen koko Lopella.

  Kevätkesällä levitin Hannulle eteen muutamana yönä ja viikonloppuna piirtämäni maalaamon kuvat maalauskoppeineen, ripustusratoineen ja polttouuneineen, joihin millimetripaperia kului runsaasti.  Tästä tuli hänen diplomityönsä ja se tulikin todella hyvin tehtyä.  Kinasimme välillä milloin mistäkin yksityiskohdasta, mutta homma eteni vauhdilla, sillä maalaamon piti tietysti olla käytössä marraskuun alussa muuton tapahtuessa.  Koko maalaamokokonaisuuden  rakentamisen ajan kävin Lopella lähes päivittäin tilannetta tarkistamassa.  Toinen syy oli, että sinne tarvittiin erilaisia kantattuja peltiosia polttouunin ja maalaamon rakenteisiin. Osan niistä mitoitti Hannu paikan päällä ja tilaili Leppäkoskelta aina tarpeen mukaan työn edistyessä.
  Maalaamon rakentaminen omatoimisesti lähti myös rahapulasta.  Edullisin tarjous saatiin muistaakseni Upolta, mutta sekin oli yli 80tmk ja sähkön liitäntäteho samaa luokkaa eli 80kW. Lämpiämisaika 160 asteeseen oli silti 2-3 tuntia.  Omissa laskelmissani päädyin 40kW:iin ja lämpiämisajaksikin arvelin noin tunnin.  Molemmat pitivät paikkansa jopa yläkanttiin, kun laitos valmistui.  Syynä suurehkoon eroon arvelin ostolaitteistojen raskaat rakenteet, jotka sitoivat lämpöä alkuvaiheessa runsaasti.  Omissa rakenteissamme eivät runko-osat missään kohtaa olleet sisäosien kanssa tekemisissä ja koko sisäpuolen rakenne oli “kelluva” ja ohuiden kannattimien varassa. Uunin hinnaksi tuli vain noin puolet ostolaitteen hinnasta eli saimme koko maalaamon kaikkine laitteineen ja töineen mahtumaan tuohon 40.000mk:n hintaan.   Laitoksemme oli myös varsin nopea, sillä maalausradan nopeus oli suurimmillaan 7-8 metriä minuutissa ja alin noin metri minuutissa.  Huippunopeutta ei mielellään usein käytetty, koska nopeutta säätävän variaattorin ulvonta otti silloin jo pahasti korviin.

  Polttouunirakenteen sijoittaminen kokonaan sisätiloihin katon rajaan toi merkittävän säästön tilan lisäksi lämmityskuluihin, sillä kaikki uunin hukkalämpö jäi hallin lämmitykseen.  Jauhemaalia käytettäessä ei syntynyt “käryjä” ja harvoja liuotinvärimaalauksia varten uunissa oli erikseen päälle kytkettävä poistoimuri, jota todella harvoin käytettiin. Koko tuhannen neliön halli lämpeni keskimäärin noin 10.000 litralla polttoöljyä vuodessa eli puolella siitä, minkä Leppäkosken puolta pienempi kiinteistö vaati aiemmin.
  Muuton oli määrä tapahtua marraskuun 1. päivä.  Niin ainakin ilmoitin Lopen nimismiehen ylläpitämään elinkeinoluetteloon merkittäväksi. Niin myös tapahtui.
  Lukuisat vastoinkäymiset rakennusprojektin aikana olivat syöneet rahoituksen aivan kuralle ja jouduin irrottamaan taas kerran kaikki oman omaisuutemme ja puolet äitimuorinkin asunto-osakkeen kulmaa vakuuksiksi välttämättömille lisälainoille.  Aloin myös vakavasti tarjota yritystä myyntiin jollekin tarvitsevalle kokonaisuudessaan tai sitten osakkuutta rahoituksen turvaamiseksi. Konkreettisimmaksi ostajaehdokkaaksi valikoitui asiakkaamme, Jotmek Oy, joka kuitenkin joutui luopumaan suunnitelmasta samasta syystä eli rahapulasta.

  Kirjoitti,  Heimo Kuukkanen

Tässä kuvassa olin häädettynä konttorista, kun Tipi oli vallannut sen itselleen ja kirjanpitomapeille. Tila on siis yläkerran eteisnurkasta.

Hallin jäätynyttä pohjaa piti sulatella höyryllä vuorokausi ympäriinsä, että lattia saatiin valettua. Tässä kuvassa vielä pohjan tiivistäjä tärykoneen kanssa työssään.  Hyvin tuli tehtyä tältä osin, sillä vain aivan lastausoven kohdalta jouduimme hieman uretaanilla täyttämään muutaman vuoden jälkeen, olisiko ollut 1985, kun levytyökeskus tuli taloon.