Vientikauppaa Saudeihin 1976
(Suoraa jatkoa edelliseen tarinaan) Tämä Seppo Pentinpuron / YIT:n yhteydenotto oli todellakin kuin lottovoitto tuolloisessa tilanteessamme. Siinä oli tietysti myös ongelmansa, sillä meillä ei hetken mietittyämme ollut edes riittävästi tiloja sen toimittamiseksi. Määrät olivat käsittämättömän suuria ja toimitusaika lyhyt niihin nähden.
Tarjouksemme käsittelyä YIT:llä odottaessamme hankimme lisäkapasiteettia särmäykseen ostamalla Metallikolmikko Oy:ltä käytetyn, ranskalaisvalmisteisen, Promecam- merkkisen hydraulisärmärin edullisella maksuajalla. Se poikkesi toiminnaltaan merkittävästi vanhasta venäläisvalmisteisesta sadan tonnin epäkeskosärmäristämme ja koimme sen huomattavasti työturvallisemmaksi, kuin tuon edeltäjänsä.
Yllätys oli siis melkoinen, kun eräänä päivänä tehtaallemme käveli innokas työturvallisuustarkastaja Turengista seurueessaan myös palo- ja sähkötarkastajat. Palotarkastaja huomautti asiallisesti muutamista puutteista ja sähkötarkastaja myös, mutta työturvallisuusmies kierteli tämän uuden (lähes 10-vuotta vanhan) Promecamin ympärillä ja ilmoitti sen menevän käyttökieltoon välittömästi. Hermostuin moisesta ja vaadin perusteluja. Ei ollut kuulemma hyväksytty Suomessa vaikka niitä oli ollut metalliteollisuus väärällään monet vuodet. En suostunut moiseen ja siitä seurasi, että tämä ”herra” ilmoitti sitten koko tehtaan suljettavaksi, kunnes kone poistetaan. ”Munalukko vain ovelle”, hän uhosi. Sanoin saman tien irtisanovani koko henkilökunnan tuosta syystä. Palo- ja sähkötarkastajat pyysivät tätä turvallisuusmiestä pihalle neuvotteluun ja palasivat sieltä hetken perästä. ”Kunhan laitatte nuo sähkö- ja paloasiat kuntoon, niin se riittää, oli tuomio. Tuota työturvallisuustarkastajaa ei nähty sen koommin. Ammattiosastolle oli kuuleman mukaan valitettu hänestä ja hänen käyttäytymisestään. Pari työntekijää erosi liitostakin.
Teimme YIT:n kanssa kaupat kevään korvalla. Sopimukseen kuului, että määräpäivinä tuli rekka pihaan, jossa sen välittömästi täytimme. Parina kertana täyttö voitiin suorittaa viikonlopun aikana, arkisin aina illalla ja yöllä.
Hintaneuvottelut olivat mutkikkaat, sillä ehdot olivat normaalista poikkeavat, valaisinten rakenne samoin ja kiirekin oli. Kaupanteko oli kuin köydenvetoa: Hinta x, jos rakenne vakio, mutta kun ei, niin sitten tietenkin xx. Ja kun vaatimuksena on erikoiskytkennät, niin sitten xxx ja näin kireästä aikataulusta ylityölisät eli xxxx. Puhumattakaan erittäin vaativasta pakkaustyöstä, joka vaati taas oman äxänsä. Arvelimme loppuhinnan oikeaksi, koska luultavasti joutuisimme teettämään suurimman osan ylitöinä ja aputyövoimalla ja lisäksi hankkimaan uusia työkaluja ja koneita. Ja kaikki hirmuisella kiireellä. Ei myöskään ollut varaa sanoa ei.
Nyt miettimään: Mistä saamme nopeasti usean kymmenen neliön tilan varastoksi ja pakkaamoksi? Silmäni osui viikonloppuna Hesarin uutisessa parhaillaan purettavina oleviin Olympiakylän entisiin parakkitaloihin Helsingissä. Olivat jutun mukaan elementtirakenteisia ja purkaja myi elementtejä niistä kiinnostuneille. Poikkesin maanantaina aamulla työmaalla ja mittailin elementtejä. Arvelin kolmen- neljänkymmenen riittävän kaavailemaamme n. 60m2:n rakennukseen. Teimme kaupat ja tilasin auton viemään ne Leppäkoskelle. Pojat (yhtiömiehet, Timppa, Ville ja Eikka) olivat hieman yllättyneitä, kun reipasta kasaa seinäelementtejä purettiin pihalle eikä ollut vielä tietoakaan pohjasta tai rungosta .
Hetkessä teimme päätöksen, että lupia ei ehditä hakea eikä saada, joten teemme ”väliaikaisen varaston” ja tasasimme kiireesti pihalle riittävän alueen, johon levitimme käsin autokuorman betonia kaksinkertaisella, kolmen millin betoniverkolla tuettuna. Viikonlopun aikana kirvesmiehen vikaa poteva työntekijämme, olisiko ollut Jorma Vaittinen, kaverinsa avustamana kasasi rungon ja viikolla pääsimme levyttämään elementeillä ulkopuolta. Seuraavan viikon lopulla saatiin aaltopeltikatto kiinni. Varasto ja pakkauspiste oli valmis viime hetkillä, sillä valmiita valaisimia alkoi lähes pursuta tehtaaltamme. Viikkoa- paria myöhemmin ajoi rekka illalla pihaan ja se piti lastata illan ja yön aikana kattoa myöten täyteen. Aamulla tulisi kuski sen hakemaan ja ajaisi rekkaletkassa vaihtomiehen kanssa perille asti. Taisi sanoa, että 5000 kilometriä yhteen suuntaan ja auto tuskin tulisi takaisin….vanhoja malleja, kilometrit täysiä. Myydään luultavasti sikäläisille markkinoille ja kuskit tulevat lentäen takaisin?
Näiden laatikkovalaisinten rakenne ja mitoitus tehtiin ihan tätä toimitusta varten: Sähkösinkitystä pellistä, matala rakenne kaksiputkiseksi ja pikasytytys kaikkiin. Osaan tuli 60Hz:n kuristimet Sähkö-Sepiltä Turusta pikatilauksena, jonka Kestin Timo haki yötä myöten pakufolkkarillaan, että saatiin ajoissa matkaan.
Saudi-Arabian sairaaloihin saatiin kunnon tavaraa ja uusinta tekniikkaa. Noin 5000 kpl valaisimia pakattiin viiteen aivan täyteen rekkaan. Perälle jäi vajaa metri tilaa, joka täytettiin Helsingissä vielä erilaisilla sähkötarvikkeilla ja työkaluilla. Oli se hyvä, että kotimarkkinoilla oli lakkosuma ja hiljainen kesäaika, ettei tarvinnut selitellä, miksei ehditä toimittaa muille mitään.
Tuo ”väliaikainen” varastorakennus kököttää muuten siellä tiilihallin kupeessa vielä tänäkin päivänä, 45v myöhemmin. Palotarkastaja piirrätti sen kyllä rakennuksen kuviin, että edes palomiehet tietävät sen kuuluvan siihen. Hyvin tehty väliaikaiseksi. Hyvä me.
Kävin sitten läpi erinäisiä hankintaneuvotteluja eri tavarantoimittajien kanssa ja osuin myös murehtimaan jauhemaaliemme toimittajalla Teknoksella tiukkaa budjettiamme ja siellä myyntipäällikkönä toiminut Mauno Lindell esitti, että heillä on muutama erä hieman värivirheellisiä valkoisia epoximaaleja varastossa. Kävisivätköhän sellaiset tuohon toimitukseen? Hyvin kävivät mielestäni. Valaisimethan menivät moniin eri osoitteisiin ja tiloihin, joten kaksi eri sävyistä tuskin osuvat vierekkäin. Saimme tosi edullisesti. Lindell toimitti meille myös myöhemmin erilaisia testauseriä sopuhintaan ja hän sai niistä vastineeksi laatukommentit hyvin nopeasti. Useimmiten ei ollut mitään moitittavaa.
Tämän työn kestäessä alkoi tehtaamme tilanahtaus, kaksikerroksisuus ja kapeat kulkuväylät ahdistaa ensimmäisen kerran oikein vakavasti. Aikaisemmin, kun peltiä tuli normaalisti 2,5-tonnin nippu tai pari kuukaudessa, niin ne vielä kantoi kuntoa ylläpitääkseen laiturilta tai pihalta sisään käsipelillä, mutta nyt, kun sitä lajia tuli nippu ja kaksi viikossa tai pahimpaan aikaan kolme- neljä nippua kerrallaan, niin homma alkoi uuvuttaa. No, siitä keksittiin kyllä nuorten miesten kesken nopeasti jonkinlainen kisa: Kuka kantaa useamman levyn kerrallaan sisään tai nopeimmin kokonaisen kahden tonnin nipun. Me huononpisormiset tyydyimme kantamaan suurimmat nippumme alareunasta nostamalla, mutta muutamille urhoille se ei riittänyt, vaan ne piti kantaa pitäen yläreunasta sormien puristusvoimalla. Meidän tavallisten tatiaisten levymäärä tuolla otteella oli 4-5 levyä kerralla, mutta ennätys minun muistini mukaan oli 9 levyä 0,75mm:n peltinä eli 104.5 kiloa (valaisinkoko oli 1250x1550mm). Täytyy myös muistuttaa, että levyt olivat useimmiten öljyisiä eli otteen piti olla todella pitävä. Sähkösinkityissä levyissä oli pito parempi öljyn puuttuessa. Tämä ennätyksen haltija oli merkittävän isokokoinen kaveri ja vahvakin, mutta ei tehnyt siitä suurta numeroa. Jos joku rikkoi hänen edellisen ennätyksensä, niin hän tyynen rauhallisesti pisti yhden levyn lisää, mutta ei koskaan näyttänyt, paljonko hän todella jaksaisi. Näitä isompia eriä ei myöskään päästy kantamaan useinkaan laiturilta, vaan ne piti kantaa pihalta ja portaista, siitä ison kuusen alta asti (10m+10m). Portaissa oli 7-askelmaa ja otteen piti olla pään yläpuolella kädet lähes suorina. Leppäkoskella parina kiireisenä vuotena peltiä kannettiin käsin sisään noin 100- tonnia.
Hillitöntä onnea meillä oli näitten töitten suhteen sikäli, että kotimaan markkinat olivat aivan sekaisin rakennuslaman ja lukuisten lakkojen vuoksi (taas kerran). Tänä vuonna 1976 oli suorastaan Suomenennätyksen verran lakkoja (ei siis muuraimia) eli yhteensä erilaista 3282 lakkoa joihin osallistui noin puoli miljoonaa työntekijää. () ja juuri näiden vientikauppojen vuoksi selvisimme taloudellisesti joten kuten, kotimaan kaupan lähes puuttuessa.
Pari kasaa upotettavien hehkulamppuvalaisimien upotuskehyksiä ja ”Häsä” eli Jouko Tuomisto oikealla, Promecamilla, kanttailemassa tai asentamassa teriä. Takana koko talon pääkeskus Sähkö Oy Leväisen jäljiltä … ammattimaista jälkeä ainakin se. Nuo vaaleat vasemmalla ovat kattoon upotettavien hehkulamppuvalaisinten upotuskehyksiä ”ison prässin” (30tonnia) edessä .
Hienossa kunnossa on Leppäkosken halli nykyisten omistajien jäljiltä. Myös tuo ”luvaton ” väliaikainen varasto on siellä edelleen 43v myöhemmin. Kävimme 25.3-19 katsomassa ja kuvasin. Auto on Sirpa-vaimoni.
Kirjoitti, Heimo Kuukkanen