Vuosi 1974, kun hain lainaa Kelasta

  Maailmantalouden kasvu katkesi öljykriisiin 1973. Lama heti vilkkaan investointikauden jälkeen kiristi pankkien maksuvalmiuden äärimmilleen varsinkin, kun taloutta aluksi tasapainotettiin vain erittäin kireällä rahapolitiikalla. Rediskonttauksen ehtoja kiristettiin ja keskuspankkivelan korosta tuli ajoittaisten devalvaatioiden rinnalla rahapolitiikan tärkein ohjailuväline (rediskonttaus /jälleendiskonttaus tarkoittaa sitä, että keskuspankki ostaa toisen pankin diskonttaaman vekselin ja diskonttaa sen uudelleen) (Diskonttaus tarkoittaa rahan arvon “ennustamista” tulevaisuuteen) .
  PYP:ssä ja KOP:ssa kiristettiin vyötä: kallista keskuspankkivelkaa yritettiin vähentää ja luotonantoa leikattiin. Saneeraus onnistui, kannattavuus kohentui ja ajoittain KOP:n tulos oli jopa parempi kuin pääkilpailijalla, joka vuoden 1975 alussa muutti nimensä Suomen Yhdyspankiksi eli SYPiksi

  Vuosi 1974 oli Janavalossa kesään asti taloudellisesti siedettävä, mutta lomakauden jälkeen alkoi lamakausi, pikkulama sanottiin eli isot firmat pitkittivät hankintojaan ja maksujaan toimittajille. Tämä kaikki oli öljykriisin aiheuttamaa. Erityisesti metallialan alihankkijat olivat vaikeuksissa. Meille Janavaloon tarjottiin erittäin edullisesti erään lopettamassa olevan valaisinvalmistajan koneita, työkaluja ja asiakkuuksia hehkulamppuvalaisimien valmistamiseksi. (Metallikolmikko Oy).  Vain rahoitusta ja töitä puuttui.
  Soittelimme taas Timpan ja Villen kanssa kaikki mahdolliset asiakkaat läpi, mutta saalis oli onneton. Muutaman päivän päästä soitti vanha asiakas, johtaja Yrjö Saraste Radio-Mikro Oy:stä minulle: “Pystytkö toimittamaan 5000 kappaletta perusrunkovalaisimia kuukauden sisällä ?”. “Kyllä, kyllä”, myöntelin, mutta voitko maksaa puolet ennakkoa”, kysyin. “Ei käy”, oli vastaus. “No sitten toimitus kestää kaksi kuukautta, että saamme rahat kasaan”. “Viisi viikkoa saatte eikä yhtään enempää”, sanoi Saraste ja löi luurin korvaan tapansa mukaan.  Tämä Sarasteen Yrjö oli mukava, mutta hieman erikoinen mies esimerkiksi puhelinkäyttäytymiseltään; siis esimerkiksi näin; “Terve, 50kpl 1-putkista 40Watin perusrunkoa, 50 2-putkista samaa ja …”  sitten minä vasta pääsin väliin: “Odota, että saan edes kynän käteen. Onko tämä tilaus?” “No mitä hittoa mä muuten sulle soittaisin? NO ONKO SE KYNÄ NYT  kädessä jo?…”  sitten vielä 50 niitä 20Watin 1-putkisia ja 20 2-putkisia ja kaikki ens’ viikon perjantaina täällä”. KLONK!  Puhelu oli päättynyt.
  Olin kerran Sarasteen toimistossa, kun puhelin soi ja joku asiakas tivasi “kauden uutuuden”, paristokäyttöisen rannekellon käyttöohjeita. “Tässä on mukana vain vieraskieliset enkä minä niistä ymmärrä”, sanoi asiakas. Siihen sitten Saraste: “Tämä on tukkuliike, mistä olette tuotteen ostaneet eikä meillä ei ole vähittäisliikkeitten asiakaspalvelua, menkää jonkun 10-vuotiaan naapurinpojan ovelle soittamaan ovikelloa, niin hän todennäköisesti osaa neuvoa”, KLONK!  ja niin tämäkin puhelu päättyi.

  Siinä sitä oltiin ison 5000 kappaleen tilauksen kanssa, mutta ei rahaa sen toimittamiseksi. Sama koski tietysti myös noita koneita ja työkaluja. Soittelimme pankkimme läpi eli paikallisen Säästöpankin ja Osuuspankin, joihin molempiin meillä oli jo lainaa entuudestaan. Molemmat lupasivat käsitellä lainahakemuksemme “ensi tilassa”, mutta se ei nyt meille oikein riittänyt (olimmehan Hämeessä). Tähän hetkeen osuivat Suomen Pankin rajut rahoitusmarkkinoitten rauhoittamistoimet eli silloiset KOP ja PYP joutuivat pikaisesti lyhentämään keskuspankkiluottojaan. Ohje PYP:in konttoreille olivat: ei yhtään antolainausta eli lainaa asiakkaille, ennenkuin uusia ohjeita tulee.  Mietin kuumeisesti mistä tarvitsemamme luoton muualta saisin. Muistin, että KELA:han se antaa myös yritysluottoja eikä siellä varmaan ole Suomen Pankin ohjeita päällä. Juttelin isäukon kanssa asiasta ja hän sanoikin, että “joo, käyppäs siellä Puskan Veikon puheilla, muistat varmaan, kun on käynyt useasti meillä kotonakin.”  Muistinhan minä. En vain tiennyt hänen silloista työpaikkaansa. Soitin, kerroin asiani ja sovin tapaamisesta KELAn toimitalossa Nordenskjöldinkadulla. Aulassa ilmoittautuessani minut ohjattiin kohteliaasti hissiin ja ilmoitettiin johtajan ottavan minut vastaan toimistossaan, kuudennessa kerroksessa.
  En ole koskaan ollut palatseissa, mutta täällä oli hieman sellainen fiilis.  Astuessani sitten sisään johtajan huoneeseen olin kompastua paksuun ja upottavaan kokolattiamattoon. No, tuttu mieshän siellä istui pöydän takana ja nousi ystävällisesti tervehtimään. “Hauska nähdä pitkästä aikaa. Taidettiin istua viimeksi samassa pöydässä Fenniassa Metallin Liittokokouksen jälkeen”. (Olin siellä 18-vuotiaana PLH:n radiolaboratorion puolesta kokousedustajana, kun olin yhdistyksen sihteeri, eikä puheenjohtajamme suostunut edustamaan niin huonoilla päivärahoilla). Niin istuttiinkin, mutta asiaanikin päästiin kahvitarjoilun ja muisteluhetken jälkeen. Kerroin murheeni, esitin firman talouspaperit ja että pankista ei saa, vaikka vakuudet eivät ole este. Tämänhetkinen tarpeemme olisi 50.000mk. Ei mitään hätää, heiltä kyllä saa, mutta pienin summa minkä he luotottavat on 500.000mk. Kävisikö se ? Ei se oikein käynyt, kiitoksia vaan. Yrityksemme rahkeet eivät olisi riittäneet edes korkojen maksuun tuolle summalle. “Mutta mehän olemme PYP:n osakkaita, kyllä varmaan suosituksemme tässä tapauksessa saattaisi auttaa. Mikäs se sinun käyttämäsi konttori olikaan?  Jos voisit poiketa siellä huomenissa, niin luulen asian järjestyvän”. “Kiitoksia kovasti”, sopertelin poistuessani ja poikkesin huomenissa pankissamme.
  Pankinjohtaja Veikko Tarkiainen otti aamulla heti vastaan ja sananmukaisesti punoitti kasvoiltaan ja korviltaan. “En tiedä missä olet käynyt, enkä kysy, mutta älä käy siellä koskaan enää. Sain äsken luurin täydeltä tulta ja tulikiveä ja määräyksen, että SINULLE ON ANNETTAVA se pyytämäsi luotto. Lisäksi luottopäällikkömme ilmoitti, että hänelle ei ole koskaan ennen annettu tällaisia määräyksiä eikä hän halua niitä enää kuulla”.  No, mitä minä pienyrittäjä siihen, kunhan rahani sain, kun tarvitsin. Tästä seurasi todellakin, että näistä asioista ei enää isommin tarvinnut neuvotella, jos vaan vakuudet olivat kunnossa. Kannatti siis aikanaan istua yhdet Metalliliiton liittokokoukset.
Pankkisuhteet PYP:iin paranivat tällä kierroksella myös siltä osin, että tiukassa paikassa sain rahat tilille esimerkiksi perjantain palkanmaksuun ja kävin allekirjoittamassa vekselin vasta maanantaina matkalla kotoa tehtaalle. Luottoa riitti … olisiko ollut sitä ansaittua?

  Jäin kuitenkin ihan mielenkiinnosta odottamaan, olisiko laina kuitenkin järjestynyt näistä paikallispankeista. Osuuspankki ilmoitti melko nopeasti, ettei kykene lainaa myöntämään, koska heidänkin antolainauslimiittinsä oli täysi tällä erää, mutta Säästöpankki ilmoitti vakuuksien olevan riittämättömät. Sain Tarkiaiselta PYP:stä vakuutuksen, että antavat pankkitakauksen tuolle summalle, jos laina järjestyy.  Pankkitakausta varmempaa vakuutta tuskin voi odottaa mistään saavansa.  Viikon parin kuluttua tuli pankista soitto, että hakemus on käsitelty  pankin hallituksessa ja jos voisin poiketa Turengissa johtajan puheilla. Kävinkin, mutta johtaja Turpeinen ei ollut nyt kuitenkaan tavattavissa. Asiani oli kuitenkin jätetty sihteerin hoidettavaksi joka ystävällisesti ilmoitti, ettei pankin hallitus voinut myöntää koko summaa, mutta että viisituhatta markkaa he voisivat lainata. Hymyilin ystävällisesti virkailijalle ja pyysin kertomaan terveisiä, että sellainen raha minulla pitää olla lompakossakin tuolla peräkylällä ja olemme onneksemme “oikeankin” pankin asiakkaita.  Toimitus lähti ajallaan ja Radio-Mikro maksoi laskunsa hieman etupainotteisesti. Koneista ja valaisinmallistostakin pääsimme maksuaikasopimukseen Metallikolmikko Oy:n johtaja Jorma Juuselan kanssa.
Loppuvuodesta oli taas töitä yllin kyllin ylitöiksi asti. Koneinvestointejakin jouduimme tekemään eli hankimme 16- tonnin epäkeskoprässin ja 11- kW:n italialaisen pistehitsauskoneen. Maalaamoon asensimme itse tekemämme märkämaalipesurin poistoilman puhdistamiseksi. Ympäristö maalaamon takana kun alkoi näyttää luvattoman talviselta keskellä kesää valkoisen maalipölyn tarttuessa läheiseen kasvustoon. Laitteistosta oli myös toinen hyöty, sillä maalaamon ilmanvaihto parani tuon suuremman imutehon myötä. Toisaalta taas kiinteistön lämmityskustannukset kohosivat.

Ennusteet tulevalle vuodelle olivat synkät ja hintaneuvotteluissa tukkujen kanssa tuli pahoja takaiskuja, sillä tavanomaiset inflaatiotarkistukset, jotka normaalisti olisivat nostaneet hintoja 8-12 prosenttia, jäivät saamatta. Päinvastoin, joissakin tuoteryhmissä, kuten loistevalaisimissa, hinnat jopa putosivat sen 12 prosenttia. Hehkulamppuvalaisimissa, joihin juuri olimme investoineet, hinnat jäädytettiin ennalleen. Metalliliiton palkkaneuvotteluissa keväällä sovittuja palkankorotuksia ei näinollen myöskään voitu siirtää hintoihin vaan oli maksettava “selkänahasta”.  Kilpailu töistä oli todella raakaa ja suurimmatkin firmat myivät jopa tappiolla säilyttääkseen markkinaosuutensa.

  Lainojen korot pyörivät näinä vuosina 10-15%:n korvissa (jos sai) ja inflaatio laukkasi samoissa luvuissa eli n. 10-12%.  Lainojen kohdalta tuo inflaatio oli toiselta puolelta edullinen, sillä se “söi” velasta ison siivun sen ansiosta eli lainan reaaliarvo pieneni inflaation verran.
Tuleva vuosi 1975 näytti silti todella synkältä.

Tarina jatkuu osassa:  https://www.heimovanhin.fi/?s=Janavalo+osa6++Lasikuitubisneksi%C3%A4+1975

Kestin Timppa (Timo Kesti)  “pikkuprässillä”, lattialla alkava pino valaisinritilöitä ja taempana roiskevesitiiviitä sinkkipeltisiä valaisimia “ison prässin” edessä. Timpan vasemman käden kohdalla Kempin pistehitsauskone 6kW.

Kirjoitti, Heimo Kuukkanen