Heimo-Vaijan tarinoita

  Vakavia käynnistysongelmia Lopella 1981

  Loppusyksystä -80 oli jo selvinnyt, että yli kolmannes henkilökunnasta ei lähtisi töihin Lopelle asti, sillä Turengin suunnassa, lyhyemmän työmatkan päässä oli nyt hyvin töitä saatavana.  Tilanteen selvittyä sain Helsingin suunnasta sukua, tuttuja ja tutuntuttuja hommiin. Lopulta näitä Hesalaisvahvistuksia oli maalari ja monitoimimies Nylanderin Juha, koneasentaja Hietasen Vesku,  velipoika yleismies Kuukkasen Juha, Sirpa-vaimon serkkupoika Heikki Leväharju  ja auto- sekä metallimieheksi ryhtynyt Jari-poikamme 18v.
  Uuden henkilöstön kanssa alkoivat tietysti uudet murheet koulutuksineen ja talon tavoille opeteltaessa. Vaihtuvuus oli myös suurta, sillä moni tuli vain läheltä katsomaan oikeaa työntekoa ja siitä pelästyneenä hakeutui muualle. Tuli myös sellaisia, jotka ”vanhojen” mielestä eivät soveltuneet alalle, jolloin joku vakityöntekijöistä tuli sanomaan, että pistä tuo pois, ei sillä mitään täällä tee. Tehdas oli myös nyt niin suuren tuntuinen ja paljon tätä uutta väkeä, että ehdottomasti piti saada organisaatiokaavio selväksi.  Ensimmäistä kertaa taloon valittiin myös työneuvosto ja työsuojeluvaltuutettu.  Työneuvoston tehtävänä oli keskenään selvittää ongelmakohtia ennenkuin ne esitettäisiin eteenpäin. Siihen kuului työnjohtaja, luottamusmies ja osastovastaava. Henkilönimet vaihtuivat asian mukaan.
  Ensimmäistä kertaa laitoin seinälle myös yksityiskohtaiset kirjalliset työsäännöt, koska osalla uudesta väestä ei tuntunut todellakaan olevan käsitystä työssäolosta tai normaalista siisteydestä sisätiloissa. Ohjeesta tuli 12-kohtainen ja kaksisivuinen. Kaksi kohtaa koski myös ylimmän johdon tehtäviä ja velvollisuuksia tasapuolisuuden vuoksi.
  Meillä oli nyt  toimitusjohtaja, konttoripäällikkö, tuotantopäällikkö, työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutettu, työnjohtajia, osastoesimiehiä tai osastovastaavia ja kaikille nimetyt varamiehet.  Tämän ensimmäisen kirjallisen organisaatiokaavion lätkäisin 24.6.-81 kaikkien näkyville sekä alakerran käytävän että yläkerran ruokahuoneen ilmoitustauluille.  Jo töihin otettaessa, näihin esimiestehtäviin valituille, kirjasin pitkän listan tehtäviä ja velvoitteita, joista selvisi, ettei pelkkä pomoilu tullut kyseeseen.  Kaikki esimiehet olivat siis nk. ”työhön osallistuvia”. Tuo organisaatiokaavio oli myös sillä tavoin helpottava, että monet alkuvuoden turhat kinat siitä, mikä kuuluu kenenkin tehtäviin tai kuka voi määrätä jostain työtehtävästä, jäivät melko vähiin. Tämä kaikkinainen vääntö töiden sirpaleisuuden lisäksi maksoi yritykselle maltaita ja vuoden tulos olikin historiallisen huono.

  Yksi pieni yhteenotto sattui heti tuoreen työsuojeluvaltuutettu Tuulan uran alkuaikoina.  Eräänä aamuna pölähti paikalle työsuojelutarkastaja mittavälineineen ja kertoi aikovansa mitata pesulaitteen aiheuttamat höyrypitoisuudet tehtaan työtiloissa valtuutetun tilauksesta.  Olin ensin polttaa hihani moisesta ylikävelystä, mutta maltoin sitten mieleni. ”Mittailkaa rauhassa”, totesin, mutta jäin seuraamaan mittaetäisyyksiä ja -tapaa, jos jotain kuitenkin ilmenisi.  ”Ei mitään huomautettavaa”, totesi mittaaja ja poistui paikalta luvaten lähettää raportin.  Kerroin valtuutetulle hitaasti ja painokkaasti jatkossa noudatettavasta marssijärjestyksestä näissä asioissa ja hän sanoi ymmärtäneensä.  Olihan tosiasiassa ollut joitakin ongelmia tuon höyryn tiimoilta ja se haiskahti kyllä aina ohi käveltäessä ja varsinkin panosta vaihdettaessa.  Pahimmat tilanteet sattuivat pesuallasta puhdistettaessa, kun sinne oli lopulta mentävä sisään loppuja mäskejä pohjalta kaapimaan.  Paineilmalla toimiva maskikin oli käytettävissä, mutta se oli niin hankala käyttää että minun oli helpompi mennä sinne itse tai päästää Nylanderin Poitsu hommiin.  Hänet tosin jouduttiin ainakin kerran kantamaan miehissä pihalle toipumaan roikuttuaan reunalla kokeilemassa kuinka ”tujua” kamaa se taas olikaan. Olihan se ja mies hetkessä lattialla kanttuvei.  Hänet oli jo yhden kerran kiikutettu ulos Leppäkoskellakin samasta syystä.  Tavallisin tapa oli ”sukeltaa” sinne eli vetää reunan ulkopuolelta raitista ilmaa keuhkoihin, kyykistyä pohjalle lapioimaan mönjää ämpäriin ja nousta taas reunalle haukkomaan uutta raitista ilmaa.  Joku kaveri (turvamies) oli aina varmistamassa ja useimmiten ”höyrysukeltajalla” oli jonkinlainen naru ympärillään ylös nostoa varten, jos kuitenkin jotain sattuisi.  Näitä pesuhöyryjä oli meillä käytössä kolmea tyyppiä: PER eli Tetrakloorieteeni, trikloorietyleeni eli TRI  ja Clenclene. PER höyrystyi n.120- asteessa, TRI  87° ja CLEN n.70:ssä. TRI haisi herkemmin ja pahimmalle. Tuo CLENI oli suosikkimme, mutta kaikki olivat epäterveellisiä väärin käytettyinä.  En löytänyt nykyisin käytössä olevia lainkaan, muistaakseni poistettu luvallisista v.2016.

  Toinen vastaava tapaus tuli, kun uusi työsuojeluvaltuutettu vaati melumittausta koneille. Kutsuimme tarkastajan paikalle ja hän kierteli tunnin verran tehdassalissa mittarinsa kanssa.  Kierroksen päätyttyä kyselimme tuloksia ja hän hieman vinosti hymyillen sanoi vain yhdessä kohteessa olevan huomautettavaa. Kyselin, että ”saisinko arvata” ja osoitin pistehitsaamon naisten radiota. ”Juu, se se on ainoa jonka kohdalla desibeliarvot ylittyivät”, vastaili tarkastaja.

  Rakennusalalle takaisin palanneen Tipin tilalle piti saada uusi kirjanpitäjä ja sellaiseksi löytyi  Riihimäeltä Tuomaisen Raimo, ekonomipoika lähes suoraan koulusta.  Vaimoni Sirpa hoiti kuitenkin vielä kahtena- kolmena päivänä viikossa melko monimutkaisen metallialan palkanlaskennan ja lisäksi laskutuksen.  Meillähän oli lähes jatkuvasti erilaisia kappaleurakoita, ylitöitä, vuorotöitä sekä niiden päälle toistakymmentä erilaista palkanlisää tai olosuhdelisää.  Tuskaisinta oli saada selvää muutamien työkorttien merkinnöistä. Siirsin osasto- ja työnjohdon tehtäväksi täsmäyttää tehdyt työt ja työtunnit ennenkuin kortit toimitetaan palkanlaskentaan ja silti tahtoi tulla sekaannuksia ja selvitettävää käsialasta ja lyhenteistä. Ette arvaa kuinka ”ihanaa” on tämä nykyinen tietokoneaika noissa suhteissa.

  Tammikuulla teki Lopen kunnanvaltuusto tutustumiskäynnin tehtaallamme ja tyytyväisiltä näyttivät. Paikallinen ”Lopen Lehti” uutisoi asiasta myös hyvin myönteisesti, mutta kertoi myös ongelmistamme eli että vain 7 vakinaista työntekijää Leppäkoskelta Lopelle tuli kaikkiaan seitsemästätoista. Lisäksi kaksi Riihimäeltä ja kaksi Tervakoskelta.
Kunnanjohtaja Olavi Sampo on myös koko prosessin aikana ollut hyvin positiivinen toimissaan muuttomme suhteen.

  Päätukkurimme Fresta teki taas tänäkin vuonna temput varaamalla ensin kahden miljoonan valaisintoimitukset ja vähentämällä ne pitkin vuotta pienenevin tilauksin alle miljoonaan.  Taas oltiin hukassa ja pahassa työpulassa budjetin pohjan valuessa alta pois.  Erilaisia pientilauksia haalittiin joka puolelta mm. Syrjäsen Hannu sai edelliseltä työnantajaltaan Kempiltä hankittua muutaman lyhyen sarjan tilauksen MIG-hitsien koteloita.
  Neuvottelut SYPin pankinjohtajamme Tarkiaisen kanssa vuoden loppupuoliskolla poikivat kuitenkin erään vahvan tukijalan asiakaskuntaan. Saimme asiakkaaksemme Kavika Oy:n Helsingistä.  Kavika oli suurkeittiö- ja laivakalusteita ruostumattomasta teräksestä valmistava tehdas Helsingin Tapanilassa.  Heillä oli kertynyt runsaasti erilaista ruostumattoman teräksen levypalaa omasta tuotannostaan vuosien ja vuosikymmentenkin varrelta.  Nyt heillä oli rakenteilla uusi tehdas Vantaalle ja tälle viidenkymmenen tonnin jätepalavuorelle oli pakko löytää uusi sijoituspaikka.  Sen materiaalille oli myös runsaasti käyttöä erilaisina pienosina, kuten ritilöitten säleinä ja tukiosina.  Janavalo oli sarjatuotantoon erikoistuneena alihankkijana heille aivan oiva löytö. Joutilasta tilaakin oli  hehtaarin verran. Ensimmäiset  neljä- viisikymmentä tonnia (40-50t) tuota materiaalia ilmestyi ensilumien aikoihin Lopen tehtaan pihaan kovien hintaneuvottelujen jälkeen.

  Suuri osa levyjätteestä oli erilaisin muovikelmuin suojattua ja tämä kelmu piti ennen leikkausta poistaa.  Se oli kuitenkin suurimmassa osassa levyerää kovettunut niin kiinni levyihin, ettei se irronnut kuin pieninä paloina tai ei lainkaan. Osa oli myös tavattoman hiekkaisia ja likaisia. Levypalojen lajitteluun palkkasin Ruottisen Veijon muistaman mukaan neljä naista Lopelta joiden tehtävänä oli pinota eri laatuiset ja -paksuiset palat omiin pinoihinsa.                 
  Muutaman päivän päästä ilmeni kuitenkin, että leikkaaja joutui ne uudelleen mittaamaan, kun hän jo silmällä näki, ettei kaikki ole samaa paksuutta.  Siinä ei auttanut kuin erottaa kolme esiselvittäjää, mutta neljäskin lähti myötätunnosta. Kaksi naista pistehitsaamosta, Heli Valtonen ja Aila Kasanen, joutuivat nyt kasaa perkaamaan.  Peltien muovipinnoite ei edelleenkään irronnut. Naarmujakin tuli, kun puukolla yritettiin.  Keksin sitten muutaman tuskaisen päivän jälkeen, että käytetään levyt maalaamon kuumassa rasvanpoistohöyryssä, jospa tuo kalvo pehmenisi.  Se temppu tepsi ja nyt kalvo lähti kevyesti.  Hommalla oli silti kiire, sillä levyjen jäähdyttyä kalvo kovettui takaisin kiinni yhtä tiukasti.  Muistelen, että tämä homma oli yksi Valtosen Helin ja Kasasen Ailan bravuureita, vaikka en hetkeäkään epäillyt sitä helpoksi hommaksi.  Heiltä se vaan kävi.  Vuoden loppuun mennessä muistelen noita erilaisia ritilän osia valmistetun jo yli 50.000 kappaletta.

  Polttouunin ensikäytöissä vuoden alussa tuli käymään myös  jauhemaalitoimittajamme Teknokselta,  Mauno Lindell.  Hän hieman epäili lyhyeltä vaikuttavan ratamme kykyä polttaa jauhemaali riittävästi käyttämillämme ratanopeuksilla.  Hänellä oli mukanaan testeri, joka ripustettiin rataan ja joka kulki sitten valaisinten mukana läpi koko kierron parilla eri ratanopeudella.  Tulos oli erinomainen ja saatoimme huoleti käyttää jopa radan maksiminopeutta, lähes 4 metriä minuutissa. Tuota nopeutta ei tosin tullut usein käytettyä, sillä variaattori (nopeudensäädin) huusi silloin sydäntäsärkevästi ja korvia vihlovasti.

  Marraskuun lopulla käveli myös sisään eräs pitkäaikainen työntekijä ja myöhemmin työnjohtaja, Ruottisen Veijo.  Oli yllättäen jättänyt edellisen työpaikkansa Helsingissä ja muuttanut Lopelle syynä lasten huonot kaveriporukat.  Hän esitteli itsensä ja sanoi olevansa metallimies, tarvitsevansa töitä ja että kaikki kelpaa. Kyselin siinä hieman taustoja ja Veijo vastaili. Hän sanoi myös, että suosituksia voi tarvittaessa kysyä edelliseltä työnantajalta Somopuriste Oy:stä. Sanoin tekeväni sen mielelläni  ja että palataan heti huomenna asiaan. Soitin Veijon lähdettyä tuohon yritykseen ja sain johtajan puhelimeen. Kysymykseeni, minkälainen työmies tämä Veijo mahtaa olla, hän sanoi hyvin painokkaasti, että ”niin hyvä, kun vain voi olla, enkä olisi halunnut päästää pois”.  Siihen ei kuuleman mukaan ollut mitään lisättävää.  Mitäpä tuohon lisäämistä minullakaan eikä tarvinnut katua päivääkään.  Huomenissa, Veijon tullessa uudelleen, lupasin palkata hänet.  Kättelimme ja  Veijo sanoi nuo aina muistamani todella harvinaiset sanat: ”ja minua saa sitten neuvoa”.  Itsetuntoa hänellä siis riitti alusta asti eikä juuri tarvinnut neuvoakaan.  Nimitin Veijon ”kympiksi” jo kolmen viikon päästä.  Veijo kertoi viimeksi kotonaan Kiteellä tavatessamme, että Lopella kyläläiset ihmettelivät kovasti, että kuinka hän Janavaloon meni töihin, ”sehän on konkurssikypsä firma”.   Ei se sitten ollut.
Aika jätti Veijosta kotonaan Kiteellä kuluvana kesänä (2022). Janavalon nykyinen omistaja Erkki Huopainen kävi hautajaisissa ja edusti puolestamme ”vanhaa Janavaloa” ja hän itse nykyistä, tyttärensä Riikan johtamaa.

  Faktaa: Liikevaihto 2,147 mmk ja tappio 162.677 mk ,  henkilökuntaa 17. Varaston arvo 342.201 mk.  Oma pääoma -163tmk.
Kirjoitti, Heimo Kuukkanen

TRI-höyrypesulaite ja Aholan Raimo.  Noiden kartioitten alapuolella roikkuu pesuteline jonka oikeassa laidassa näkyvällä punaisella kytkimellä käytettiin moottoria jolla nostettiin tai laskettiin pestävät säiliössä olevaan 70-asteiseen höyryyn. Höyry kondensoitui nopeasti kylmiin metallipintoihin ja valui nesteenä pohjalle vieden rasvat mennessään. Keskimääräinen pesuaika oli 5-10 minuuttia. Nopeamminkin tuli valmista, mutta silloin tuli myös enemmän pesuhöyryä saliin. Tuossa aivan yläreunassa kiertää paksu putki jonka sisällä kiersi vesi jäähdyttäen reunan, että höyry ei noussut sen yli ulos.  Tämäkin laite oli omatekoinen ja parannettu moottoriversio  Leppäkosken käsikäyttöisestä.  Vasemmalla tynnyri Clencleneä.

Viimeksi päivitetty 01.08.2021 10:21