Muutto “vauhdissa” Lopelle 1980

  Muuton suunnittelu otti melko koville, sillä koko toiminta piti siirtää Lopelle “vauhdissa” eli koneet kävivät Leppäkosken tehtaalla lähes koko perjantain, kun marraskuun alettua maanantaina niiden piti olla toiminnassa Lopen tehtaalla. Henkilökuntaa oli samalla vähenemässä, koska tuleva työmatka koettiin liian pitkäksi.  Epäilijöitä riitti omasta väestä ja asiakkaistakin, mutta niin vain kävi, että koneet kävivät maanantaina uudessa hallissa Lopella.  Meni tietysti taas yötöiksi omalta kohdaltani ja oli siellä yötä myöten Sirpa- vaimonikin koko viikonlopun muuttamassa eli pakkamassa ja ajamassa kuormia Lopelle.  Mutta kun lupasin, niin lupasin.
  Teollisuusmuutto Oy oli edustajiensa toimesta käynyt hyvissä ajoin tarkastamassa paikat molemmissa päissä ja tekivät alustavan tarjouksen, joka oli pakko hyväksyä ainoana ajoissa saatuna. Teknikkomies tosin ilmoitti ykskantaan ison kanttikoneemme nähdessään ja mitattuaan, että oviaukkoa on sitten suurennettava vähintään puolella metrillä, mieluimmin metrillä.  Se ei minun mielestäni ollut mahdollista eikä omien mittausteni mukaan tarvettakaan, mutta jätin asian muuttopäivän murheeksi.
  Lokakuun viimeisenä perjantaina ilmestyivät muuttomiehet tosi isolla autollaan ja siinä oli viiden tonnin Hiab-nosturi sekä paljon erilaista raskasta siirtolaitetta ja työkalua.  Henkilökuntamme jo pakkaili tavaroita, mutta osa koneista kävi vielä viimeisiä osia tehtäessä ennen lähtöä. Vapautuneita koneita ryhdyttiin kiireesti irrottamaan sähköistä ja paineilmasta muuttomiesten vietäviksi ja koneista hiljalleen täyttyvään isoon kuorma-autoon kannettiin myös kaikki painava ja mukaan mahtuva irtotavara.
  Kahteen kuormaan mahtui lähes kaikki koneemme, paitsi suurin, se iso kymmenen tonnia painava kanttikone, joka oli kolmisen metriä leveä, saman verran korkea ilman moottoria ja puolitoista metriä syvyyssuuntaansa.  Edellisen omistajan eli EL-Tuotteen aikana kone oli tuotu sisään tekemällä kiinteistön puoli metriä paksuun tiiliseen takaseinään valtava aukko, josta se oli erillisellä nosturiautolla nostettu sisään. Nyt irrotimme moottorin ja yhteensä noin kolmen tonnin painoiset ylä- ja alamatriisit.  Seuraava vaihe oli raskaan nostopukin kokoaminen koneen vierelle, koska kone piti kaataa kyljelleen.  Pukeilla oli tarkoitus sen kaatumista jarruttaa. Kone oli siis tarkoitus kaataa hallitusti lattialle makuulle ja siitä raahata ovelle ja ulos.  Muuttomiehet kiinnittivät vaijeritaljojaan ja muita apuvälineitä jonkin aikaa ja sitten alkoi kaataminen, joka onnistui hallitusti siihen asti, kunnes koneen alapää luisti alta, kaatoi ja rikkoi telineen mennessään ja seitsemän tonnia jyrähti lähes metrin korkeudelta salin lankkulattialle.  Olin kyllä kuullut tämän tehdasrakennuksen eli entisen Janakkalan Janan Urheiluseuratalon rakentamisessa käytetyistä lujuuslaskelmista, joiden mukaan sata ihmistä saisi tasatahdissa tanssia jenkkaa lattialla ilman vaaraa.  Nyt se oli pakko uskoa.  Ei säröäkään missään alakerran katoissa tai seinissä vaikka täräys hyppäytti joka ukkoa salin lattialla.  Humoristinenkin hetki oli kiperän tilanteen aikana, kun koneen päällä seissyt muuttomies huomasi luiston alkavan ja juoksi alas kaatuvan koneen kylkeä pitkin.  Mies oli varmaan pitkälti yli viidenkymmenen ja näytti vielä vanhemmalta ilmeisestä alkoholin runsaasta käytöstä johtuen, mutta reaktiokyvyssä ei näyttänyt olevan mitään vikaa.  Lankkulattiaan tuli sen sijaan melkoinen aukko muutamien koneen ulkonevien osien kohdille. Niiden sekä koneen korjaamisen hyvittämiseksi miehet lupasivat vähentää pari- kolme tuntia laskutusajasta. Se sopi minulle.
  Sitten alkoi viimeinen urakka eli tuon lattialla makaavan koneen haalaaminen ulos kapeasta oviaukosta. Ovina Leppäkosken tehtaalla oli 80cm:n pariovet, joiden aukeama ovet pois nostettuina oli tuo 160cm. Kerroin muuttajille miten olin suunnitellut koneen mahtuvan ovista ulos kieräyttämällä ja he uskoivat nyt sen onnistuvan.  Kun kone saatiin viimein laiturille, se retkotti todella vaarallisen näköisesti lähes tyhjän päällä eli alapihalle vievien portaitten yläpuolella, kun rapun kaiteet oli katkaistu pois haittaamasta siirtoa.  Kuorma-autokuskilla oli kova itsetunto, kun hän roikotti 5-tonnin Hiabin  koukussa tuota seitsemän tonnin rumilusta ja laahasi sitä vinssimiesten avustuksella kohti lavaa.  Kävi lopulta ruuvaamassa varmuudeksi hydrauliikasta jotain käyttökiellettyä ylipaineruuvia ja sai lisätehoja nosturiin sen verran, että kone liukui lavalle.

  Helsinkiläisvahvistus, Hietasen Vesku, oli ainoa kuorma-autokortin haltija koko henkilökunnassa ja hänen varaansa vuokrasin kuorma-auton viikonlopuksi pienemmän tavaran kuljettamiseksi.  Hän ajoikin koko perjantai-illan  ja  lauantain, mutta ilmoitti sitten yllättäen iltapäivällä, että hänen pitääkin nyt ehdottomasti mennä Helsinkiin.  Syy ei selvinnyt, mutta pojat epäilivät tyttöystävän painostusta. Sunnuntaiksi luvattiin myös kovaa lumisadetta koko päiväksi ja kyllä sitä sitten tulikin lähes parikymmentä senttiä yhtämittaa.  Nyt meillä ei vain ollut kortillista kuorma-autokuskia, joten minun piti ajaa loput ajot sitten laittomasti.  Onnekseni poliiseilla oli ilmeisesti riittävästi kolareita ja ojaanajoja selvitettävänä, joten ratsioita ei osunut kohdalle.  Onnistuin myös pysymään tiellä vaikka Lopen tehtaalle  Ojajärventieltä nouseva mäki oli melko jyrkkä, auraamaton ja  hiekoittamaton.  Nuoruudenaikaiset harjoitukset “sileston”- merkkisillä renkailla auttoivat ehkä jonkin verran onnen lisäksi.  Sirpa-vaimo teki myös melkoisen osuuden ajamalla jokaisen kuormani  perässä farmarillamme, jossa oli myös täysi kuorma ja peräkärry vielä yhtä täytenä perässä.  Loppupäivästä hän seikkaili välillä jo lähes umpihangessa,  kun farmarin akseliväli ei osunut kuorma-auton jälkiin kuin puolittain.  Kaikki tärkeimmät tavarat, joitakin epämääräisiä romuja lukuun ottamatta, saatiin Lopelle tuon viikonlopun aikana.  Kytkin vielä myöhäisen iltayön aikana tärkeimmät koneet kiinni virtakiskoon ja paineilmaan, että olisivat aamulla käytettävissä.  Hallin ulkopuolelle rakennettuun koppiin oli jo kesällä hankittu tuhannen litran ilmakompressori, samoin putkistot halliin, joten sekin puoli oli jo kunnossa.
  Ei muuta kuin maanantaina aamusta työt käyntiin Janavalon uudessa “kodissa”.
Faktaa:  Liikevaihto 1.9 mmk ja  henkilökuntaa 25 . Tulos 59 tmk plussalla. Varaston arvo 306.034 mk. Omapääoma pakkasella -154 tmk.

Kirjoitti,  Heimo Kuukkanen

____________________________________________________________________

  “Valaisimia Lopelta Neuvostoliittoon”  kirjoitti Lopen Lehti loppuvuodesta 1980. 

  “Valaisimia Lopelta Neuvostoliittoon
Janavalo 0y :n uusi keltainen tehdashalli seisoo mäen päällä Riihimäki – Forssa- tien laidassa. Yhtiö on juuri siirtymässä Leppäkoskelta Lopelle ja pyörähtää täyteen käyntiin marraskuun loppuun mennessä. Kunnan takaus rakentamisesta veti Lopelle. Yritys aloitti toimintansa vuonna 1973. Liikevaihto ylittää tänä vuonna kaksi miljoonaa markkaa, mikä tietää kolmanneksen lisäystä viime vuoteen verrattuna. Palkkalistoilla on kaksikymmentäviisi henkeä. Liikevaihtoonsa verrattuna Janavalo Oy on suuri työllistäjä. Se taas johtuu työvoimavaltaisesta tuotantotavasta,  toimitusjohtaja Heimo Kuukkanen esittelee yritystään.

  Tässä kuva kytkentäosastolta erikoisten valaisimien ääreltä:  Teksti: “Lastensairaalan sydäntutklmuslaboratorio vaatii häiriösuojatut valaisimet. Loistevalaisinten kokoamisesta keskustelevat rva Martta Rissanen ja toimitusjohtaja Heimo Kuukkanen.
  “Erikoistuminen on ajan henki”
  Tekniset loistevalaisimet muodostavat yhdeksänkymmentä prosenttia tuotannosta. Loppuosa koostuu erilaisista metallikoteloista, maalaus- ja levytöistä. Rahtityönä suoritetaan myös asiakkaitten tuotteitten maalaamista.  Janavalo toimii alihankintayrityksenä. Tästä johtuen työn osuus valmistuksessa on suuri, mutta vastaavasti markkinointiosastoa ei tarvita, ainakaan vielä. Suuret sähkötukkuliikkeet ostavat tuotannon. Valmisteita menee myös vientiin. Tukkuliike hoitaa kuitenkin myös vientikaupat. Syys-marraskuun aikana on lähtenyt jo 21 000 valaisinta Neuvostoliittoon.
  “Lopella menee mukavasti”
  Kuukkasen mukaan ainakin ensi vuoden näkymät ovat hyvin valoisat. Asiakkaiden painostuksesta, tuotanto jouduttaneen kaksinkertaistamaan.
  Loppilaisia on jo vuoden alusta ollut koulutuksessa Leppäkoskella.  Lopella on selvästi pulaa metallimiehistä, muuten henkilökuntaa on saatu mukavasti.  Kunnassa on suhtauduttu mukavasti uuteen yrittäjään. Paikallisen sähkölaitoksen kanssa on juuri neuvoteltu. He suuntaavat myös hankintojaan oman kunnan yritykseen.  Samoin on neuvoteltu loppilaisen valimon kanssa siellä tarvittavien maalaustöitten hoitamisesta. Pää on siis aukeamassa omallakin paikkakunnalla.  (Tekstin kirjoittaja ei valitettavasti selvinnyt löytämästäni leikkeestä)

jvoilmakuva
Tämä kuva on muistaakseni jo vuodelta 1987 kun olimme jo saaneet asfaltin pihaan. Takapihalla näkyvät “autot” ovat Kavika Oy:n peltipaaleja suojapeitteineen. Luultavasti pyhänseudussa kuvattu, kun yhtään autoa ei näy pihassa.

jvohallipera_alvari
Uutta puhdasta eikä ahtaus ahdista. Karsa-pistehitsiin nojaa “Alvari” eli Rauno Aalto, vieressä työnjohtaja ?

jvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpainjvohalli_tstoonpain
Asennustyöt vielä kesken, mutta tuotanto pelaa täysillä. Oikeassa yläkulmassa kiiltelee tuliterä ja itsetehty maalaamon polttouuni aivan katon rajassa.  40kW max.160° ja lämpenemisaika +120° n.1h. Tuota täyttä tehoa tarvittiin vain maanantai -aamuisin, jos piti heti saada maalaamo toimintaan. Normaali tehontarve oli n. 10-20kW.  Uuni ohjattiin kellolla eli se oli lämmin klo 7, kun työt alkoivat.  Maksimitehot olivat käsivalinnalla, koska isoja koneita ei voitu käyttää samanaikaisesti.  Hallin valaisimet ovat kaikki omaa tuotantoa 250W:n elohopeahöyrylamppu- valaisimia. Myös etualan kanttikoneen terien kärry on omaa valmistusta.

Viimeksi päivitetty 16.02.2019 14:19