Ahtaus ahdistaa Leppäkoskella 1979
Vuodet tuntuivat nyt vihdoin olevan ainakin työllisiä ja kyllä sitä tulostakin näytti hieman syntyvän. Liian vähän tosin mielestäni työn määrään nähden. Laskeskelin vuoden alussa päivänä muutamana, että tällä Leppäkosken tehtaallamme kahdestakymmenestä työntekijästä 3-4 pelkästään kantaa tai siirtää tavaraa paikasta toiseen tilanahtaudesta johtuen. Viime vuonna olimme hukkua valaisimiin Irakin toimituksen aikanakin ja salin läpi maalaamosta kytkentään oli vain kapea, mutkainen polku terävin peltireunoin. Eikä monasti muidenkaan tilausten ruuhkautuessa keväällä ja loppuvuodesta ollut paljoa väljempää. Jos minun piti salista ehtiä yläkerrassa vaativasti soivaan puhelimeen, niin jouduin monasti hyppäämään oikotietä puolitoista metriä korkean leikkurin yli ehtiäkseni vastaamaan (oli siellä leikkurin takana yksi jakkara jolta loikkasin koneen yli). Jotain piti tehdä.
Otin yhteyttä tuttavaamme Kivistön Reijoon, joka oli rakennusalan miehiä ja teki työkseen tarjouksia Siporex- rakennuksista. Raapustelin hänelle vähän ajatuksiani tehtaan ylätason jatkeeksi ja hän kävi jopa katsomassa paikalla tilannetta ennen tarjouksensa jättöä. Sen saatuani mietin vielä muutaman yön yli ja päädyin taas samaan asiaan eli ettei se kaksikerroksisuus tällä poistu. Ongelma olisi kohta edessä taas. Päätin kuitenkin kysyä rahoituslaitosten mielipidettä ja tein karkeat laskelmat ja budjetit viidelle vuodelle, niinkuin siihen aikaan oli rahoittajien tapana vaatia. Inrasta (Valtion Investointirahasto) kävi pari nuorta ekonomia naureksimassa laskelmilleni ja jätin sen sitten mielestäni toiseen kertaan. Myös paikalliset pankit, joille asiaani esittelin, esiintyivät vaivaantuneesti eikä niistä kuulunut sen koommin mitään.
Jossain välissä vuotta Janakkalan Kunnan Sähkölaitos osti meiltä kunnantalon toimistotiloihin tehokkaammat valaisimet, koska vanhoilla ei kuuleman mukaan saavutettu uusien normien mukaista valaistustasoa työpisteissä. Kävimme itse niitä asentamassa ja uskalsin hieman ääneen ihmetellä valotehoja ja valaisinten asennustiheyttä, mutta mestari sanoi, että määräysten mukaan laitetaan ja sillä siisti. Kävin sitten seuraavalla viikolla vielä korjailemassa, kun mestari valitti osan valaisimista olevan viallisia. Huomasin, että melkein kaikista huoneista oli 2-putkisten valaisimien toinen putki kierretty irti. Kysyin eräältä virkailijalta syytä ja hän sanoi, että oli pakko. Kun huoneesta lähti hämärään käytävään, niin piti kulkea pitkin seiniä, kun ei nähnyt mitään, vain punaista. Arvasin syyn; lumisokeutta. Valaisimet oli tilattu Terazza-heijastimin, joissa valon ohjaus alas kohteeseen tehostui merkittäväsi. Valkoisista papereista heijastui takaisin liian suuri valovoima suoraan silmiin. Huvittavaa ja tyypillistä tilanteessa oli se, ettei henkilökunnalta kysytty mitään … “eiväthän he mitään näistä asioista ymmärrä, narisevat vaan”.
Saman sähköyhtiön kanssa sattui toinenkin mainio tapaus, kun olimme toimittaneet heille erään varastorakennukseen valaisimia vajaat kymmenen kappaletta. Pari päivää myöhemmin mestari soitti ja valitti valaisimista, joista ei kuulemma yksikään toimi. Sanoin, että “jokainen kappale testataan heti kytkennän jälkeen, joten melkoisen mahdottomalta kuulostaa”. Kyselin vielä puhelimessa, että “onhan johdot tarkastettu ja virta tulee varmasti valaisimille asti?”. Mestari ilmoitti närkästyneenä, että “heitä on täällä sentään viisi ammattitaitoista sähköasentajaa ja yksi teknikko” sekä vaati välittömästi minua paikalle katsomaan, missä vika on. Pistin taskuuni yleismittarin ja vähän muita sähkötyökaluja ja lähdin Turenkiin. Varastolle päästyäni mittailin hetken lähimmän valaisimen sähköliitäntöjä ja pyysin sitten parin metrin pätkän sähköjohtoa. Kytkin sen nollaan ja toisen pään lämpöpatteriin ja a-vot, valkeus tuli. “Mikä niissä oli”, kyselivät asentajat ihmeissään? “Täältä teiltä puuttui yksi ammattitaitoinen TV-mekaanikko ja nollajohdin. Etsikää katkos noista jakorasioista”, irvailin lähtiessäni.
He olivat käyttäneet tarkistaessaan vain “poolikynää”, joka näyttää kyllä jännitteen, mutta ei kerro, jos nolla puuttuu ja sähkövirta, tuo onneton, kun tarvitsee ne molemmat kulkeakseen tehokkaasti. Paluumatkalla ehdin itsekseni ihmetellä, kuinka betonilattiaisessa kosteahkossa huoneessa ei valaisimia oltu maadoitettu lainkaan. Se olisi jo itsessään silloisin kytkentätavoin pelastanut tilanteen ja “nolla” olisi saatu edes maadoituksen kautta.
Paha takapakki tuli kirjanpitomme kohdalla, kun käyttämämme isännöintitoimisto joutui omien kiireittensä vuoksi luopumaan meidän töistämme. Hain lehdistä ja puhelinluettelosta jotain paikallista yritystä, mutta lähin jolla oli vapaata kapasiteettia oli Hämeenlinnassa. Omistaja oli merkonomi ja esitteli myös juuri opintonsa päättäneen “pätevän” apulaisensa, joka tekisi ilmeisesti meidän kirjanpitomme. Sovimme kustannuksista ja vein kirjanpidon sinne. Luulin kaiken olevan hyvin.
Syyspuolella Janakkalan verotoimistosta kuitenkin soitettiin ja ystävällinen virkailija tiedusteli, että minkähän tuloslaskelman ja taseen mukaan hän arpoisi edellisvuoden verotettavan tulon? Olin hetken “äimän käkenä” ja kyselin syytä moiseen arvontaan. Virkailija kertoi heillä olevan nyt kolme versiota Janavalon veroilmoituksesta, joista heikoin osoittaa 150 tuhannen tappiota ja paras 50 tuhannen voittoa. Sovimme, että lähden heti katsomaan, mitä kirjanpitäjämme on sinne toimittanut. Katselimme muutaman minuutin yhdessä aineistoa ja päädyimme siihen, että otan paperit viikonlopuksi kotiin mukaani ja koitan selvittää, mistä on kysymys, koska tilitoimistolta puhelimessa saamastani selvityksestä en tullut hullua hurskaammaksi, asia paheni korkeintaan. Totesin harrastelija- kirjanpitäjän taidoillani, että valtava määrä erilaisia ostoja, rahteja ja liikevaihtoveromaksuja oli kirjattu erittäin virheellisesti ja jopa kahteen tai kolmeen kertaan. Silmiini osui ensimmäisinä pari useamman tuhannen markan jälkivaatimuslaskua Lopen tehtaan rakennustyömaalle, jotka oli kirjattu rahteina eikä verollisina ostoina. Aloin hakea uutta kirjanpitäjää tulipalokiireellä, sillä verottaja antoi ystävällisesti lisäaikaa lokakuun puoliväliin asti kirjanpidon korjaamiseksi.
Vapaaehtoisia tilitoimistoja ei löytynyt sotkun selvittämiseksi, mutta hain lehti-ilmoituksella kirjanpitotaitoista henkilöä ja se osui Toini Salmilammen eli Tipin silmiin. Hänen edellinen työpaikkansa, eräs rakennusliike, oli juuri mennyt konkurssiin ja hän oli työttömänä. Neuvottelimme hetken kirjanpidon korjaamisesta, mutta päivän parin kuluttua Tipi sanoi olevan viisainta tehdä työ kokonaan uusiksi. Hän tekisi vain tämän ja hakeutuisi sitten takaisin omimmalle alalleen, sinne rakennuspuolelle heti tilaisuuden tullen. Olin tyytyväinen tähänkin mahdollisuuteen ja Tipi selvitti sotkun ammattitaitoisesti.
Tuohon Hämeenlinnalaiseen tilitoimistoon soitin ja vaadin loputkin tositteemme takaisin ja että unohtaisivat saatavansa. He kieltäytyivät jyrkästi, mutta otin yhteyttä vanhan tilitoimistomme Jorma Juuselaan, joka lähes saman tien soitti sinne ja luki puhelimessa laki- ja asetuspykälät, joiden nojalla, “jos paperit eivät huomisaamuun mennessä ole Janavalossa, soitetaan nimismies apuun”. Kirjanpitomateriaalit meidän piti hänen mukaansa kuitenkin maksaa. Maksoin hampaita kiristellen ja paperit ilmestyivät seuraavan yön tunteina kahden ja neljän välillä postilaatikon viereen. Olin näet yövuorossa maalaamossa ja tarkkailin “postin” kulkua kahvimukin reunan yli tauoilla parin tunnin välein.
Takapakit eivät kuitenkaan loppuneet tuolta vuodelta. Iso asiakkaamme Fresta Oy peruutti tälle vuodelle tekemänsä kapasiteettivarauksen ja tyytyi tilailemaan vain pieniä ja jo varmasti myytyjä eriä. Varastoon ei mitään lisää, sillä se oli päässyt kasvamaan kuuleman mukaan liian suureksi. Jouduin aloittamaan hillittömän uusien asiakkaitten metsästyksen ja sellaiseksi löytyi mm. Jotmek Oy Jokelasta. Heille valmistimme melko suuria eriä erilaisia koteloita ja levyosia. Lisäksi oli lukuisia pienasiakkaita entuudestaan eli Uurrelevyn patterien maalaus ja lukuisat pienemmät sähkötukkuliikkeet. Nyt alkoi taas olla ahdasta.
Jatkuvaa rahapulaamme helpotti yhdeltä kohtaa Elektro-Dynamon jäljiltä vinttiin jääneet valaisinten pakkauslaatikot. Niitä käytimme tekstipuoli sisäänpäin taitettuna satunnaisiin toimituksiin. Noita kartonkinippuja varten oli harjakaton alle “neljänteen kerrokseen” tehty tila ja liukuva nostokisko talon päädystä ulos nippujen nostoon ja varastointiin. Kun ne eivät jostain syystä enää kelvanneet E-Dynamolle, käytimme ne itse.
Sattumalta Kestin Timpan ex morsiain, Helinä Palokangas, oli yhyttänyt ekonomi Simo Rädyn vakinaiseksi kumppanikseen Lopen kirkonkylältä ja jotain kautta tieto tilantarpeestamme kiiri hänelle. Simo Räty soitti ja tarjosi palvelujaan erittäin edullisesti ja ihan tuttavankauppaa, kun oli juuri joutunut työttömäksi. Hänellä oli ensikäden tietoa Lopen kunnan halusta saada uusia yrittäjiä kunnan alueelle. Aivan tuliterä teollisuusaluekin oli juuri perustettu. Asia tuntui kiinnostavalta ja poikkesin papereineni Rädyille. Helinä tarjoili kahvit ja hilpaisi sitten kylälle asioilleen. Jäimme Simon kanssa tutkimaan mahdollisuuksia ja kerroin hänelle kohtaamisestani Inran (Valtion Investointirahasto) miesten kanssa ja hän sanoi, että olet laittanut tähän budjettiisi aivan liian pieniä lukuja. Sanoin, että ne ovat siltä pohjalta, että ne varmasti toteutuvat. “Ei se heitä kiinnosta, vaan se, että niissä on reilu pelivara mennä pieleen, jos tai kun kumminkin menee. Pannaan kahden tai kolmen kerroin noihin tavoitteisiin ja ennusteisiin, niin sillä ne rahat saadaan”. Niin muuten sitten kävi. Ammattimies on ammattimies, mutta luottamus Inran ekonomeihin meni minun kohdaltani totaalisesti.
Simo hoiti koko prosessin muutamassa viikossa. Kävin pari kertaa Lopen kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen kuultavana ja sitten asia olikin selvä. Kuluvan v.-79 lopulla oli määrä alkaa uuden teollisuushallin rakentaminen talvea vasten, kun se oli siihen aikaan vaatimuksena valtion lainoituksissa.
Loppukesästä alkoi ahdistaa myös paperityöt, sillä niitä pukkasi aina vain enemmän entisten, tarjouksien, tilausten ja laskutuksen lisäksi. Ihan henkilöstöpuolellakin oli melko vilkasta, kun oli melkoinen määrä “ylimääräisiä” ihmisiä kiire- ja kesäapulaisina. Nimiä henkilöstölistalla vuoden lopussa oli yli viisikymmentä, vaikka vakinaisia oli keskimäärin vain tuo parikymmentä. Kaikillehan piti kirjoittaa jonkinlainen työtodistus lyhyestäkin työsuhteesta ja työvoimaviranomaisille selvitys, vaikka ei töihin olisi jotain ihmistä jostain syystä otettukaan.
Näihin aikoihin näin sopivalla hetkellä Hesarissa pienehkön ilmoituksen, jossa Uudenmaankadulla Helsingissä oleva toimistotarvikeliike, Top-Data Oy, tarjosi pöytämallista mikrotietokonetta toimistokäyttöön. Aiemmin nuo Commodoret olivat olleet vain pelileluja minun mielestäni, vaikka poikaset niitä käyttivät myös ohjelmoinnin harjoitteluun. Myyjän mukaan nämä ovat aivan ensimmäisiä Suomessa, jotka soveltuvat pienyrityskäyttöön. Pakettihinnassa oli Commodore Pet 4032 tietokone, 2-levyasemaa ja printteri jatkolomakkeille. Lisäksi pakettiin kuului tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentaohjelmisto. Sähkömekaaninen Brother- kirjoituskone, joka voitiin yhdistää tuohon tietokoneeseen oli meillä jo ennestään. Sillä voitiin tehdä erilaiset asiakkaille menevät tulosteet ja jostain syystä se oli jo varustettu tietokoneliitännällä. Myyjä tai maahantuoja oli lisäksi panostanut markkinointiin pienyrittäjille selvästi, sillä laitteista ja ohjelmista oli kaikista aivan laadukkaasti suomennetut käyttöohjeet. Olin “myyty” alta aikayksikön ja lähdin liikkeestä tuon paketin onnellisena “liisaajana” tai tietysti vain käyttäjänä, koska Janavalohan sen leasingvuokran maksoi. Viikossa olin muutaman yön aikana opetellut värkin käytön ja saatoin tulostella siistin näköisiä dokumentteja. Parasta tietenkin oli se, että aiemmin muutaman virhelyönnin tai muun virheen jälkeen normaalin konekirjoitustekstin sai heittää roskiin ja aloittaa alusta, mutta tällä konstilla korjasin vain ruudulla virheet ja tulostin uuden. Ihmeellistä! Hienoa uutta tekniikkaa! Pieni korjaus edelliseen; tuossa Brotherissa oli jo korjausnauha ja jonkinlainen “korjausautomatiikkakin” eli kyllä silläkin jo pikkuvirheet paikkasi melko siististi, mutta paikattu oli paikattu ja laatumielikuva laski.
Eräs ominaisuus tai omituisuus kiinnosti kovasti myös henkilökuntaa, kun tietokoneella tulostimme sivuja, niin Brother- kirjoitin naputteli tekstin siten, että näppäimet näyttivät kirjoittavan tekstin todella nopeasti ja “näkymättömin sormin”. Se oli monesta todella hauskaa ja kiinnostavaa katsottavaa, kun kirjoituskone kirjoitti “itsestään”
Työltä se alkoi silläkin pian tuntua, sillä paperitöitä tuntui nyt siunaantuvan entistä enemmän. Sain nyt ensimmäisen kerran tehtyä kunnolliset asiakas- ja omakustannushinnastot laskentapohjineen. Onneksi myös Sirpa- vaimoni opetteli nopeasti koneen käytön ja ostimme vuoden lopulla siihen vielä palkanlaskenta- ja kirjanpito-ohjelmatkin. Jälkimmäistä tosin käytettiin vain myynti- ja ostolaskujen reskontran osalta. Olihan siinä vielä yksi vaiva: kaikki tiedostot ja ohjelmat piti hyvin huolellisesti kopioida vähintään yhdelle ja mieluimmin kahdelle “lerpulle” (muistilevyke), sillä ne olivat hyvin herkkiä vioittumaan ja kulumaan kelvottomiksi. Loppuvaiheissaan tuo kone oli kotitoimistossamme levyasema avattuna ja aina kopioitaessa piti piti pitää kansi auki ja lyijykynää lukupään päällä “painona”, että homma onnistui enää ollenkaan.
Faktaa: Liikevaihto -79 oli 1,4 mmk ja henkilökuntaa oli 19 . Tulos 59 tmk pakkasella, omapääoma samoin -34tmk. Kestin Timo luopui Janavalon ja Leppäkosken kiinteistön osakkeistaan 29.12.-79 ja ostin ne itselleni pankinjohtajan suosiollisesti suhtautuessa.
Kirjoitti, Heimo Kuukkanen
Siirryimme tietokoneaikaan 1979 lopulla ja tämän näköinen oli tuo ihmevekotin (vasen kuva). Levyasema oli erillinen n.k. 2-osainen “lerppuasema”. Näitä tai muitakaan tietokoneita ei tuohon aikaan pienyrityksissä ollut edes yhden käden sormille laskettavia. Commodore Pet 4032 oli ensimmäinen erillisellä numeronäppäimistöllä varustettu “toimistotietokone”. Tunnettu “tietokoneguru” ja tietokirjailija Petteri Järvinen todisti toimineensa samaisen TopDatan myyjänä Tampereella 1980 ja muisteli toimittaneensa meille sieltä ainakin palkanlaskentaohjelman ja mahdollisesti myös tuon kirjanpito- sellaisen. Ostin 80-luvulla lähes kaikki Petterin tietokonealan kirjat ilmestymisjärjestyksessä, sillä ne sopivat hyvin meikäläiselle, vasta-alkavalle käyttäjälle. Tekniikkaa: CGA-näyttö, 8088-prosessori 4,77 MHz kellotaajuudella ja 128 kt keskusmuistia, Wau!
Viimeisinä vuosina ja kuukausina kytkettiin jo alakerrassakin, lue kellarissa, mutta aivan hirveä kantamisurakka se oli; yksin- kaksin kappalein portaat alas ja 10m kapeaa käytävää jossa ehkä samaan aikaan hitsattiinkin. Katso tuo alempi kuva.
Täyttä oli alakerran “hitsaamossakin”. Edessä Kempin Mig-hitsi ja takana kaasuhitsausvälineet. Kuvan yläosassa näkyy orsilla Forssan kaupungintalon valaisinten 6-metrisiä alumiinirunkoja. Myös yksi kappale sitä äänekkäästi levennettyä mallia. Kanget olivat siis 6 metriä pitkiä ja maalaus onnistui vain talon ulkopuolelta maalaamoon syöttäen, sateelta ja kylmältä varjellen. Lähes kaikki kaksivärisinä eli kahdesti läpi maalaamon ja uunin, kuljetusradan päällä maalaten kyyryssä ja kumarassa. Selkäni tulee taas kipeäksi, kun vain muistelenkin tuota työvaihetta.
Viimeksi päivitetty 03.04.2019 14:12
