Kestin Timo muisteli yhden puhelumme aikana erästä Hovileivän keikkaamme ja tässä minä sitten teen työtä yllytettynä, mutta kovasti Timpan avustamana:

  Hovileipä ja sen pakastushuone on Sähköpuodin tarinoita.

  Noin v.1971-72 teimme erilaisia sähkökorjauksia ja -asennuksia Kestin Timon kanssa nykyisellä Linnanherrankujalla sijainneelle Hovileipä Oy- nimiselle leipomolle.
  Eräänä päivänä leipomon johtaja pyysi käymään konttorillaan ja kyseli siellä mahdollisuuksiamme asentaa sähköt heidän tulevaan pakastushuoneeseensa ja jos vielä tietäisin jonkun kylmäkoneasentajan, niin vielä parempi. Minäpä tiesin. Sähköpuodin kylmälaitekorjauksissa käytimme alihankkijana Nylanderin Perttiä joka hallitsi myös nämä raskaammat koneikot. Hän lupasi hoitaa sen puolen urakasta.

  Pidimme sitten lyhyen yhteispalaverin Hovileivän johtajan, Nylanderin Pertin, Kestin Timon ja minun kanssani, jossa kävimme katsomassa paikan ja toteamassa, että kivitalon sisään alkoi jo rakentua eristettävien seinien koolauksia kirvesmiesporukalla.  Kysäisin, että millä tämä tila tullaan eristämään eli villalla vai styroksilla? “Kyllä minä sitä styroxia tähän suunnittelin, kun se uretaani on vielä niin pirun kallista”, sanoi johtaja. “No sitten nuo koolinkijaot ovat aivan väärin”, sanoin. “Ne pitää tehdä levykoon mukaan ja toinen kerros päälle eri jakoon ettei saumat vuoda suoraan läpi”, sanoin ja Nylander vahvisti sanomani. “No, valvokaa sitten koko työ, jos kerran hyvin näytätte tietävän”, sanoi siihen tämä johtaja. Hänen nimekseen Timo muisti, että olisi ollut Arento.

  Aloitimme Kestin Timon kanssa urakan vetämällä paikalle 3-vaihevirran naapurihuoneistosta. Ongelmaksi muodostui pääsy pääkytkimelle, mutta isännöitsijä lupasi tulla avaamaan oven “ensitilassa”.  Ei se ensitila sitten tullut ja me aloitimme asennustyöt siitä huolimatta.  Olin kiivennyt A-tikkaille katon rajaan kytkeäkseni kaapelin kiinni jakorasiaan vaikka virrat olivat päällä, niinkuin olimme joskus ennenkin tehneet. Nyt kuitenkin kävi huonommin ja kaapeli kierähti kädessäni osuen sekä käteeni että jännitteisiin ruuveihin jakorasiassa. 380V meni läpi kädestä käteen sillä seurauksella, että en kyennyt liikkumaan vaan tärisin vain tikkailla. Timo keskusteli huoneen toisessa päässä asiakkaamme kanssa ja huomasi sieltä erikoisen asentoni, kun yritin päätäni taaksepäin kallistamalla kaatua alas tikkailta, kun muut jäsenet kaulasta alaspäin eivät toimineet lainkaan. Timo arvasi samassa, mistä oli kysymys ja hän kiskaisi minut alas työtakin liepeestä vetämällä. Hän otti myös vastaan, etten pudonnut päälleni betonilattialle.    
  Palohaava kädessä oli kuitenkin ainoa vahinkoni tuossa episodissa ja niin jatkoimme työtä. Virrat panimme kuitenkin poikki polttamalla sulakkeet ja siinä vaurioitui paksuhko ruuvimeisselini jonkin verran, kun oli 25A:n sulakkeet kyseessä.  Joskus illan suussa isännöitsijän “ensitila” tuli ja saimme vaihdettua polttamamme sulakkeet ja niin virrat sitten saatiin kylmäkoneelle asti.

  Sitten alkoi “taistelu” huoneen eristyksistä ja koolausten jakoväleistä. Ensimmäinen kirvesmiesporukka (2 hlöä) lähti saman tien, kun eivät saaneet tehdä niinkuin halusivat, mutta uudet oli hetimiten tulossa lähellä rakennuttavasta ekonomi Uotilan rakennuksilta ja haluamamme viesti meni heille melko hyvin perille ja tiivistä rakennetta alkoi syntyä.  Toisessa kerroksessa ote alkoi lipsua ja jouduimme Timon kanssa kaksi kertaa purkamaan osan eristettyä seinää ennenkuin saimme haluamamme tiiveyden. Perjantai-iltana, kirvesmiesten lähdettyä, löytyi seinästä iso pahviplakaatti, jossa isosti tussilla oli kirjoitettu: “ÄLÄ PURA ENÄÄ. SE ON NYT VARMASTI  OIKEIN TEHTY !”  Oli se, vaikka kurkin kyllä varmuuden vuoksi vielä muutaman aaltopeltisen pintalevyn alle, että pikkuraotkin olivat varmasti villalla tiivistetty.

  Viikkoa myöhemmin tuli lattian päällystysfirman miehet hommiin. Sanoivat pinnoittavansa muoviseoksella joka on hyväksi osoittautunut näissä kylmähuoneissa. Kerroimme porukalla, että tämä on kyllä pakastushuone eli ei kylmähuone, mutta se ei heitä huolettanut: “Näitä olemme tehneet kymmeniin kylmähuoneisiin” ja niin tekivät nytkin. Pari päivää myöhemmin Nylander sai koneen kuntoon ja illan suussa se käynnistettiin. Aamulla näkisimme, josko  tavoitettu -25-astetta saavutetaan.  Hyvin saavutettiin. Mittarissa oli miinus 32-astetta, mutta eniten meitä nauratti  lattianpäällyste, se oli kuin syksyisiä vaahteranlehtiä olisi ollut lattian täydeltä. Kun lattiamiehet tulivat töihin he saattoivat helposti lakaista ja lapioida pinnoitteen pois. He arvelivat, että seoksessa oli liikaa muovia ja että uusi pinnoitus toisella seoksella pysyy. Ei pysynyt, mutta oli jo hirmuisen paljon vaikeampi saada loput sadoista pikku kokkareista irti. Vasaraa ja talttaa tarvittiin ja aikaa meni liikaa. Lopulta keksimme Timon kanssa kokeilla huoneen lämmittämistä reilusti ja kannoimme neljä 2kW:n “sähkökissaa” sinne ja jätimme päiväksi päälle. Illalla oli jo liki +45-astetta mittarissa ja veimme “kissat” ulos ja käynnistimme kylmäkoneen yötä vasten.  Tulos oli aamulla hieno,: ei yhtään kokkaretta enää kiinni lattiassa vaan kaikki irtopaloina lakaistavissa pois. Nyt uskoivat lattiamiehetkin ja sliippasivat lattiaan ohuen betonipinnan ilman muoviseosta ja se toimi. Asiakkaamme oli todella tyytyväinen tulokseen.

  Tarinoi, Heimo Kuukkanen, kun Timo Kesti yllytti.

  P.S. Hovileipä meni konkurssiin Suomen Hovileipä- nimisenä 1994, pian laman jälkeen. Yhtään kuvaa ei tullut otettua, mutta olisi tullut varmaan hauska video, kun kiemurtelin sähköiskussa portaiden yläpäässä ja Timo veti minut työtakin liepeestä alas melkein päälleni pudoten.