Tässä tarinassa olen noin 6-vuotias ja asumme Helsingin Kalliossa, Läntisellä Brahenkadulla.
Vuoden 1945 kevään- kesän aikana olin oppinut neljän vanhana lukemaan; Ensin kyselemällä vanhemmiltani ja sukulaisiltani kirjaimia ja sitten eräänä päivänä tivasin isältäni konstia, miten näitä kirjaimia sitten luetaan, nyt kun ne jo osaan. Isä-Viljo avasi aamulehden levälleen pöydälle ja osoitti yläreunan isoja kirjaimia ja sanoi: “tuosta vaan ääntelet noita peräkkäin, niin sillä lailla niitä luetaan”. Ja minä luin: “SUOMEN SOSIALIDEMOKRAATTI”. Olin oppinut lukemaan.
Meni sitten vuosi-pari ja omat sekä lähipiirin satukirjat oli useampaankin kertaan luettu. Isän työpaikalta saatu Kansakoulun Raamatunhistoria oli myös kaluttu kolmasti läpi. Piti saada uutta luettavaa. “Menet vaan ostamaan kirjakaupasta”, ehdotti Matti- kaverini naapurista, kolmannesta kerroksesta. Mutta mistä rahat? Keksin säästöpossuni, johon nimi- ja syntymäpäivillä sukulaiset laittoivat kolikoita. Sen avaaminen oli kuitenkin luvatonta, sillä rahathan piti viedä pankkiin eikä käyttää turhuuksiin. Keksimme ohuen leipäveitsen jolla kolikot saattoi pyydystää yläkautta takaisin avaamatta pohjaa. Yhteensä possu luovutti seitsemän markkaa ja se tuntui sopivalta summalta kirjan ostoon.
Läntisellä Brahenkadulla oli silloin kirjakauppa siinä puolivälissä katua ja me pojat juoksimme kiireesti sinne. Yksi asiakas oli edellämme ja ehdimme tutkailla tarjontaa. Kirjat olivat hienon näköisiä, mutta nimet tietysti ihan outoja, kun olivat aikuisten kirjoja. Meidän vuoromme tultua esitin asiani, että sellaisen lasten kirjan ostaisin, jossa on paljon kirjoitusta. Myyjä kyseli, että paljonko se saisi maksaa ja minä kaivoin kolikkokasani taskusta. “Jaa, a. Täällä meillä ei valitettavasti ole kuin yksi sellainen kirja seisemällä markalla ja se on täällä ihan alahyllyssä. Käykö tämä?” Hän ojensi sinisen, noin sentin paksuisen pehmeäkantisen kirjan, jossa oli ketun kuva kannessa. “Ketun leipä” oli kirjan nimi. Kirjoittanut Mihail Prisvin. Ostin sen ja pinkaisimme kiireesti kotiamme kohti. Matkalla jo tuli mieleeni pari ongelmaa: Miten selitän ostamani kirjan eli mistä rahat? Tuosta seurasi kokemusperäisesti, että saisin isot moitteet ja kirja otettasi lisäksi rangaistuksena pois joko äidin tai isän toimesta. Keksin, että “mennään tuohon kalliolle ja luen sen ennen iltaa, niin saavat sitten ottaa sen pois” ja niin tehtiin. Matti istui useamman tunnin rupeaman vieressäni kuuntelemassa, kun luin ja illan tullen kirja oli loppuun asti luettu.
Seuraukset olivat juuri arvelemani ja olin mielestäni kovasti pettyneen näköinen, kun äiti otti kirjan pois moitteitten saattelemana. Arvaatte varmaan leveän hymyni illalla peiton alla.
Sain kirjani tietysti myöhemmin takaisin ja tuolla se on vieläkin kirjahyllyssämme, kovin jo nuhjaantuneena kylläkin.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen