Tämä “tarina” on lainattu allamainituista lehdistä joskus leikatuista leikkeistä. Se kertoo vaimoni enosta, Eino Juurisesta, joka oli tietämäni mukaan (Helsingin) Vartiokylän viimeisiä maanviljelijöitä ja hevosmiehiä. Hän oli myös suosittu kyyditsijä turisteille talvisaikaan rekineen, vain 10km Helsingin keskustasta. Hän oli myös muutamissa elokuvissa avustajana hevosineen. Eino kuoli 84-vuotiaana vuonna 2002 ja sai asua loppuun asti kotonaan Vartiokylässä.

  Itä-Helsingin Alueuutiset pvm. 7.11.1984, Nro 88,  S.2  (leikkeestä ei löydy kirjoittajan eikä kuvaajan nimiä, joten anteeksi). Viimeinen kuva ehkä Kotiliedestä.

Jotakin aitoa on vielä tallella

  MaanviljeIijä asutuksen keskellä
Eino Juurisen ammatti on kaupungissa hyvin harvinainen, maanviljelijä.  Asutus ympäröi Vartiokylässä peltoja joka puolelta. Silti kaura- ja perunasato onnistui tänäkin vuonna.

Juurinen on aina ollut maanviljelijä ja hevosmies. Jo seitsemän vuoden ikäisenä hän ajoi Rastbölen  kartanossa itsenäisesti heinäseipäitä. Kaikki loma-ajat kuluivat maatöissä ja koulun loputtua Eino Juurinen aloitti 12-vuotiaana työt kartanossa. Kaksi ensimmäistä päivää kului  mansikkamaalla, sitten oli lähdettävä hevosparin kanssa ajoon.  (Rastbölen / Rastilan kartanon maat kattoivat aikanaan valtaosan Helsingin Vuosaaren länsiosasta.) (https://vuosaari.fi/uusi-kirja-rastilan-kartanon-historiasta/)
“Siitä lähtien ovat narut olleet käsissä, enkä aio niistä pitkään aikaan luopua”, Juurinen sanoo.
Eino Juurinen on vuokrannut kaupungilta ja yksityisiltä maata yhteensä lähes 9 hehtaaria. Itäväylän varrella olevan asuinrakennuksen yhteydessä on tonttimaata ja laidunta, pellot ovat vähän kauempana Tankovainiontien ja Naulakalliontien varrella.

  Kauraa ja perunaa ja hevosmies
Pelloilla Eino Juurinen viljelee kauraa ja vähän perunaa sekä heinää. Kaurat kuluvat pääasiassa omaan tarpeeseen, mutta myytäväksikin on joka vuosi riittänyt. Perunaa on aikaisemmin viljelty enemmänkin. Markkinointi oli silloin helppoa, perunat vietiin suoraan ostajien kellareihin, eikä varastointikustannuksia ja vaivoja ollut. Perunaakin jää vähän yli oman tarpeen myyntiin vielä nytkin.
Kaurojen suurkuluttajia ovat hevoset, joita Juurisella on neljä omaa ja muutamia hoitohevosia. Tallin emätamma on suomenhevostamma Välke. Muut omat hevoset ovat sen varsoja. Yksi ja kaksivuotiaat varsat viettävät vielä huoletonta lapsuuttaan, mutta nelivuotias Paavin-Välke on jo ollut raveissa koelähdössä ja kerran kilpaillutkin.

  Ennen lehmiä ja sikojakin
Juurinen on asunut ja viljellyt Vartiokylässä jo 34 vuotta. Ensimmäisen kerran hän tuli Mellunkylään jo vuonna 1925 vanhempiensa kanssa. Nykyistä asuinpaikkaa kutsuttiin aikaisemmin Ylä-Mellunkyläksi. Juurinen oli välillä pois paikkakunnalta, mutta sattuma toi hänet perheineen takaisin juuri tänne. Einon isä tiesi vuokrattavana olevasta tilasta ja kehotti tekemään anomuksen tilan saamiseksi.
Aikaisemmin tilalla oli täydellinen maalaistalon eläimistö; lehmiä, sikoja, kanoja ja hevosia. Lehmät vaihdettiin sikoihin vuonna 1966. Ensin pidettiin lihotussikoja, sittemmin teetettiin porsaita omilla emakoilla.
Vuoden 1974 alussa Juurisilla siirryttiin kokonaan hevosiin. Juurisen mukaan hevosten pito on helpompaa ja puhtaampaa kuin lehmien ja sikojen.
“Eläimiä olen tottunut pitämään koko ikäni. Jokapäiväinen ruokkiminen sujuu vanhalla rutiinilla. Ei sitä ilman eläimiä osaisi ollakaan”, 66-vuotias Eino Juurinen sanoo.

  Lisäansioita muualta
Viisikymmenluvun puolivälistä vuoteen 1974 Eino oli talvet muualla töissä. Rahaa oli lähdettävä tienaamaan perheelle. Juurisella oli oma traktori, jonka kanssa hän oli yhdeksän vuoden ajan kaupungin poraustöissä.
“Kuusi vuotta oli autonkuljettajana ja toimin myös teurastamon karjankuljettajana. Hevosiin siirtymisestä lähtien olen ollut kotona”, Juurinen kertoo.
Ennen Vartiokylään siirtymistään Juurinen ehti asua monella paikkakunnalla.
Vuonna 1935 vanhemmat muuttivat Kymenlaaksoon, Iittiin. Sieltä matka vei Nummenkylän ja Mäntsälän kautta sotapalvelukseen.
Sodan jälkeen Eino asui vanhempiensa luona Malmilla vaimonsa Saaran kanssa. Talvella hän oli hevosineen rahdinajossa. Kolmen vuoden ajan oli vuokralla maatila Nurmijärveltä ennen Vartiokylään muuttamista.

  Tulevaisuus epävarma
Maanviljelyksen jatkuminen näinkin lähellä asutusta on epävarmaa. Juurisen vuokrasopimus uusitaan kahden vuoden välein. Vaikka maat otettaisiinkin muuhun käyttöön, saavat Juuriset todennäköisesti jatkaa asumistaan koivikon keskellä olevassa talossaan. Tankovainion pellot on jo kaavoitettu ja rakentaminen saattaa alkaa piankin.
Tällaisessa paikassa viljelemisessä on ympäristöstä jonkin verran haittaa. Yleensä ympäristön asukkaat ovat käyttäytyneet hyvin. Nuoriso ei vain aina jaksa pysyä poissa pahanteosta. “Heinäseipäitä katkottiin viime kesänä paljon ja viljapeltoja tahdotaan sotkea niin, ettei niistä saa täyttä satoa. Tämä on sellaista ilkeyttä, jota ei maaseudulla tapaa”, Juurinen kertoo.
Hänen mielestään olisi asutuskeskusten ja maanviljelyksen pysyttävä erillään. Jos maanviljelijä saa toimia omassa rauhassaan, on työ vapaampaa.
Juurisen hevoset ovat laitumella aivan Itäväylän varrella. Autoja ja pyöriä pysähtyy, hevosia käydään ihailemassa. Laitumen puolelle ei sentään onneksi uskalleta mennä.

  Elokuvissa mukana
Kahteen vuoteen ei Eino Juurinen ole kilpaillut lainkaan raveissa, koska sopivaa hevosta ei ole ollut. Paavin-Välkkeen valmentaminen on puolestaan vähän kärsinyt filmaustöistä.
Valmennuksen sijasta on Paavin-Välke isäntineen ollut mukana MTV:n tekemän elokuvan “Arvoisa rouva Maria” filmauksessa. Tarina kertoo Hackmannin suvusta, ja Eino hevosineen on avustamassa. Paavin-Välke on rouva Marian oman kuskin, Einon, hevonen. Jos sitä käytetään muissa tilanteissa, valkea läsi maalataan ruskeaksi, jotta hevonen näyttäisi erilaiselta.
Kuvauksia on ollut useita eri paikoissa. Suomenlinnassa on kulunut kuusi päivää ja Ruotsinpyhtäällä, Kullan kartanossa neljä. Elokuva valmistunee ensi keväänä.
Kuinka Eino sitten on joutunut tällaiseen kyytiin? Eräs tuttava aikoinaan esitti Einoa tilalleen, kun ei itse ehtinyt, eikä sopivaa hevostakaan löytynyt. Siitä lähti Eino Juurisen elokuvaura, ja loppua ei ole vielä näkyvissä. Viime syksynä Eino ehti osallistua Porvoossa Veli -näytelmän kuvauksiin. Hyviä avustajia ja hevosmiehiä tarvitaan usein. “Ensin touhu tuntui turhalta. Työssä oli niin monta mutkaa, ja kaikki tapahtui niin hitaasti. Harvoin pystytään toimimaan suunnitelmien mukaan. Lopulta käsitin ja hyväksyin sen, että tärkeintä on olla paikalla, ei välttämättä voi aina tehdä työtä”, Juurinen selvittää.

  Paljon muistoja
Juurisen perheessä tuntuu olevan hyvä henki. Isäntä hoitaa viljelyn ja hevoset. Emäntä, Saara puolestaan laittaa ruokaa ja hoitaa taloutta. Työnjako on kuten maataloudessa on totuttu. Lapsista on yksi saanut hevosharrastuskipinän, ja seuraavassa polvessakin on kiinnostusta.
Juuriset tuntuvat tietävän ja muistavan paljon seudun historiasta. Pitkäaikaisen Vartiokylässä asumisen lisäksi heillä on kokemusta ja vertailukohtia myös muista seuduista. Mellunkylän ja Vartiokylän oloista on Eino Juurisella kerrottavana paljon vuosikymmenien aikana elettyä ja koettua.
Kiinnostusta riittää myös omiin juuriin. Juuriset ovat käyneet Petäjävedellä tutustumassa Jussilan sukua olevan kantaisän Aleksanterin maisemiin. Aleksanteri otti Juurisen nimekseen hallitsemansa torpan, Juurikkalan mukaan. Vartiokylässä on Juuristen maanviljelyksellä ja hevosten hoidolla vielä vähän armonaikaa, ja ympäristön asukkaat voivat vielä nauttia aidon ympäristön vetovoimasta hevosineen kaikkineen.
__________________________________________________________________
Heimo- Vaijan kommentit:
Eino Juurinen oli sodankäynyt mies ja siksi jäin kerran “suu auki”, kun hän pyysi minua TV-antenniaan säätämään Vaikka se oli matalan talon piipussa ihan portaitten vieressä. No heti hän selvitti, että hänellä on hirmuinen korkeanpaikan kammo eikä hän nouse kahta porrasta korkeammalle tai alkaa huimata. Toinen vastaava erikoisuus hänessä oli myös, että veren näkeminen sai hänet voimaan pahoin, olisiko ollut sotatraumoja. Vaimonsa Saaran kanssa me sitten katkottiin parin-kolmen ikääntyneen kanan kaulat ja minä sain päättömät mukaani palkkioksi ja Sirpa-vaimoni sai kynittävää.

Olen kertonut pieniä tapauksia Eikasta myös tarinoissani: https://vartsika.net/index.php/kotisivu/vartiokylan-tarinoita/tarinoita/tarinoita-kaatypolun-varrelta/165-koiramaisia-juttuja   ja  https://vartsika.net/index.php/kotisivu/vartiokylan-tarinoita/tarinoita/187-maalaiselamaa-2  ja vielä yksi:  https://vartsika.net/index.php/kotisivu/vartiokylan-tarinoita/tarinoita/181-ranskalaisten-vastavierailu-vartiokylaan-1983

Eino Juurinen 1984 hevosineen tallin edustalla Vartiokylässä
Eino ja traktori
Eino Juurinen häävaunujen kuskina hevosineen Leena Järstän jutussa vuodelta 1987 (lehtileike, josta ei itse lehti selvinnyt, saattaa olla Kotiliesi) Hääparina on Leena Viherlaakso ja Viljo Nuutinen. Teemana Vantaalaiset perinnehäät.  Eikan muistoksi näitä kokoili Heimo Kuukkanen.  Eino August Juurinen 1918-2002