Ensimmäinen kirjani

no image

Tässä tarinassa olen noin 6-vuotias ja asumme Helsingin Kalliossa, Läntisellä Brahenkadulla. Vuoden 1945 kevään- kesän aikana olin oppinut neljän vanhana lukemaan; Ensin kyselemällä vanhemmiltani ja sukulaisiltani kirjaimia ja sitten eräänä päivänä tivasin isältäni konstia, miten näitä kirjaimia sitten luetaan, nyt kun ne jo osaan. Isä-Viljo avasi aamulehden levälleen pöydälle ja osoitti yläreunan isoja kirjaimia ja…

Pihakaivon puhdistus v.1956

no image

Pihakaivon puhdistusta Helsingin liitosalueilla ei alkuvuosina tietenkään ollut kunnallistekniikkaa eli ei tullut eikä mennyt vesi kaupungin putkistoissa.  Noilta vuosilta tuli minullekin mieleeni eräs tapaus, jossa jouduin Käätypolku 8:ssa kaivopuhdistus- hommiin, olisiko ollut v.-56. Olin 15v. Kaivomme oli pikkuhiljaa täyttynyt mudasta ja hiesusta niin, että vesitila alkoi olla huolestuttavan pieni. Meillä oli alusta asti taloa rakennettaessa…

Lehmän lopettajaiset Kekräsalmella

no image

  Lehmän lopettajaiset Kekräsalmella Tämä tarina liittyy noihin Kekräsalmen kesiini ja olin tällä kertaa noin 10v, muistaakseni, jolloin vuosi ehkä 1950-51? Yksi tilan lehmistä oli tullut siihen ikään, että se piti lopettaa ja myydä lihoina tarvitseville. Tottakai ruhosta talon väellekin jätettiin, mutta ensisijassa myyntiin, että saatiin rahaa pientilan perheen käyttöön. Eino- setä, joka oli muuttanut…

Afrikanmatka v.2009

no image

Afrikan matkamme v.2009 •  Teimme elämämme ainoan oikean “safarimatkan” Afrikkaan vuoden 2009 keväällä, maaliskuussa 9.3 -19.3. Olympiamatkat Oy:n järjestämänä. Eniten tuolla matkalla meitä kiinnosti Afrikan isot eläimet sikäläisissä kansallispuistoissa ja matkan monipuolisuus Afrikan eteläkärjestä Swasimaahan ja valtavaan Krugerin kansallispuistoon.  Jälkimmäinen on kooltaan yhtä suuri, kun Uusimaa ja Varsinaissuomi yhteensä eli noin 19.000 km2 ja jatkuu…

Ranskalaisten vastavierailu Suomeen

no image

    Ranskalaisten vastavierailu Helkanuorille Suomeen  ja Vartiokylään 1983     Vartiokylä ja Helkanuoret kulttuuriuutisissa •   Helmikuun lopulla 19. – 28.2.1983  Ranskasta, Bretagnesta, Dinardin kaupungista tuli parinkymmenen nuoren aikuisen ryhmä vastavierailulle Suomeen Helkanuorten ja Suomi-Ranska Yhdistyksen  Nuorisotoimikunnan vieraiksi.  Helkanuorten vanhemmat ja Vartiokylän koulu järjestivät nuorisohotellimaiset olosuhteet koululle vuoteineen ja ruokailuineen.  Joka päivä heille oli vähintäin aamiainen ja…

Helkanuoret Ranskassa

no image

  Helkanuoret Ranskassa 1982   Suur-Helsingin Helkanuoret eli tutummin Helkikset aloittelivat 70/80-lukujen taitteessa Vartiokylän koululla Anja Hinkkasen perustamana ja ohjaamana ala-asteen musiikki- ja kansanperinneryhmänä.  Aivan alussa kerhon nimenä oli Helkatytöt ja Sampsapojat, mutta Sampsapoikien vähyyden vuoksi muutettiin nimi Helkanuoriksi.  Nopeasti alun parinkymmenen oppilaan kerho kasvoi kolmeen- neljäänkymmeneen. Suurimmillaan Helkiksissä Vartiokylän koululla oli yli sata oppilasta, joilla oli…

Puukaasulinjureilla ajelua 40-luvulla

no image

Puukaasu- eli häkäpönttölijureissa ajelua. Ensimmäinen kertani häkäpönttölinja-autossa matkustaen oli Heli-tätini kanssa Helsingistä Selkiin isovanhempieni kesämökille joka oli noin 60km Helsingistä. Olin 3-vuotias ja vuosi 1944. Sota oli juuri päättynyt. Linja-autot olivat tuolloin puolta pienenpiä kuin nykyiset, ehkä noin 20-hegelle oli istumapaikkoja, mutta usein oli käytävät täynnä seisojia. Matka alkoi rattoisasti eväitä nakertaen ja maisemia katsoen….

Fiskisleiri 2017

no image

Fiskisleiri 2017 Tänä vuonna reippailtiin oikein olan takaa ja nuoriso näytti osaamistaan niin suppilaudoilla kun katolta hypittäessä. Ilmat olivat suotuisat ja sen huomasi kaikista aktiviteeteista. Kännytkin unohtuivat melko usein.  Katso video: https://www.youtube.com/watch?v=2QhxLP_FqZE                 Vaijan tekemät 5-supilautaa olivat kesän uutuus ja niillä tehtiin kaikkia mahdollisia ja mahdottomia temppuja lautailun…

Fiskisleiri 2014

no image

Fiskisleiri 2014 ja rapujuhlat Oli sateinen kesä ja pääosan ajasta serkukset istuivat sisällä korttia pelaten ja välillä kännykkäharrastuksissa. Uimassakin käytiin tietysti aina saunan jälkeen ja saunaa lämmitettiin siksi kaiket päivät.  Kauniit ilmat tulivat vasta leiriviikon päätyttyä ja silloin istuttiin sitten koko porukalla jo Varpustien terassilla, jossa vietettiin vuosittaisia “rapujuhlia” , joista kuvatkin.     Tänä…

Ammatinvalintavaikeuksia

no image

Omakohtaisia ammatinvalintavaikeuksia? Vierestä katsottuna nykylasten pääasiallinen harrastus näyttää pyörivän kännykän ympärillä hyvin tiiviisti ja siksi omakohtaiset lapsuus- ja nuoruusajan harrastukset tuntuivat joskus niiltä “ainoilta oikeilta” suunnilta tuleviin ammatteihin. Ei näistä nykylapsista kaikista voi tulla kännykän kasvattajia tai tekijöitä ja tuskin kaikista ohjelmoijia, bloggareita tai vloggareitakaan. Mitä lie tuleekaan, kun minustakaan ei tullut yhtään mitä piti?…

Ruutanoita pommilampeen

no image

Ruutanoita pommilampeen, vuodet 1954-55.   Heiskan pommit -tarinassa kerroinkin, kuinka isolla forsiittipommilla syvensimme Vakkaloiden ja Elgin alapuolella (Huntutien varrella) olevassa lampiketjussa ollutta suurinta lampea. Siihen oli perusteltu syy, sillä lampihan oli selvästi liian matala ruutanoille, joita aioimme sinne istuttaa. Paukun jälkeen lampi olikin syventynyt merkittävästi ja nyt tarvittiin ne ruutanat. Tarina: https://www.heimovanhin.fi/heiska-ja-kantopommit/  (pommi nro 2)…

Vartsikalainen, Toini Vuoristo 1919 – 2013

no image

Vartsikalainen ja Sähköpuodin asiakas, Toini Vuoristo 1919 – 2013 Kirjoittanut Heimo Kuukkanen   27.05.2013 “Vartsika”- sivuille. Siirrän tämän tarinan myös tänne omille sivuilleni, sillä se liippaa kovasti läheltä Sähköpuodin historiaamme. Toini ja Aapeli Vuoristo suorastaan kuuluivat Vartiokylään. He olivat tyypillisiä omakoti- ja puutarhaihmisiä … paitsi Toini, joka oli myös kirjailija ja sitä kautta julkkis. Olin heidän…

Joulukuusi Takakalliolta -56

no image

Joulukuusi Takakaltsilta -56 Vuosi oli muistaakseni – 56 tahi -57, kun nuoriherra Kalevi (10-11v) Käätypolulta lähti iltahämärissä joulukuusen hankintaan. Kirves olalla ja saha toisessa kädessä, “reippahasti kävi askeeleet”. Taka- ja Etukallion huonot vaihtoehdot kierreltyään hän päätyi Etukaltsilla kasvavan suuren kuusen kohdalle. Komea oli kuusi ja käpyjäkin oli latvassa valmiina koristeina. Kirves juurelle ja sahalla töihin….

Sirpan silakat vm.1962

no image

Sirpan silakat vm.1962 Avioliiton alku voi joskus olla hyvinkin opettavaista aikaa molemmin puolin.  Vähävaraisina myös piti katsoa talouden kustannusten perään. Siihen maailman aikaan paistetut silakat olivat todella edullinen, terveellinen, ravitseva ja pidettykin ruokalaji.  Eikä maailma siltä osin ole mielestäni huonommaksi muuttunut. Kalliimmaksi ehkä. Olimme Sirpa-vaimoni kanssa juuri avioituneet ja samalla muuttaneet yhteiseen osoitteeseen minun entiseen…

Suurjännitettä kellariboxissa v.1958

no image

Suurjännitettä Käätypolku 8:n kellarissa Tapasimme Mäkisen Pasin, Alavan Soikan, Vakkalan Paulan ja Laakson Tanen kanssa jokasyksyisellä, Sirpa-vaimoni valmistamalla silakkalounaalla ja Pasi sattui muistelemaan käyntejään Käätypolku 8:ssa silloisessa kellariboxissani ja siitä sitten tämä tarina sai alkunsa. Lapsuudenystäväni, nyt jo edesmennyt Pasi Mäkinen Kumpulasta, poikkesi aika ajoin fillaroidessaan meillä kylässä.  Alun perin vanhempamme olivat olleet samassa demarien…

Mustavuori 2009

no image

Mustavuori 2009 Olin muutaman kerran kertonut lastenlapsillemme muistoja ja tarinoita seikkailuistani Mustavuoressa joka silloin, 50-60-luvuilla oli nimeltään Mustamäki. Eräänä viikonloppuna tyttärenpojat Raumalta meillä vieraillessaan pyysivät päästä näkemään noita paikkoja ja minä lupasin … Jos on kaunis ilma ja olihan se.  Kävimme samalla reissulla toisessa nuoruuteni luolakompleksissa eli Vartiokylän ja Kontulan rajamailla olevan “Mustikkasuontien luolilla”. Nuo…

Kavika-Uutiset 1992

no image

Artikkeli KAVIKA-lehdessä v.1992 ESITTELYSSÄ KAVIKA OY:N ALIHINKKIJAYRITYS JANAVALO OY Janavalo Oy aloitti Kavikan alihankkijana vuonna -83. Ensimmäisenä suur-urakkana oli valmistaa Kavikalle pöytä- ja lattiaritilöitä vuosien varrella kertyneistä RST- jätepaloista. Jätettä käytettiin ensimmäisen vuoden aikana yli 50 tonnia ja ritiläsäleitä valmistui useita satojatuhansia kappaleita. Hyötykäyttöön jätteestä saatiin noin 50-90% palojen muodosta ja koosta riippuen. Vuosien varrella…

Naapureita Argentiinasta – Vecinos de Argentina

no image

Naapureita Argentiinasta Naapuristossamme oli saksalaisen, Fluch’in perheen lisäksi myös perhe Costanzo Argentiinasta. He tosin asuivat Kaukopääntien puolella virallisesti, mutta käytännössä meiltä katsottuna heti piha-aidan takana. Asunnon omistajaperhe Pentinpurot muuttivat ulkomaille perheen isän työtehtävien vuoksi ja omakotitalo vuokrattiin. Siihen muutti Costanzo’jen perhe Argentiinasta. Perheen isä edusti Argentiinan laivastoa ja hän oli tullut Hietalahden Wärtsilän telakalla heille…

Pikku Cowboy

no image

1950-luvun alussa kuulin silloin tällöin Markus Sedän lastentunnilla tai jossain muissa yhteyksissä erään mieleeni painuneen laulun. Se oli tämä Pikku Cowboy Veli-Matti Kaitalan laulamana.  Nyt, 70-vuotta myöhemmin, se pälähti päähäni korvamadoksi sanoineen sävelineen vaikka en muista kuulleeni sitä kymmeniin vuosiin.  Tässä on siitä yuotube -versio, Sadette1403:n taltioimana: Ja toinen versio, Heikki-Juhani Piha – aihekanava, tallentamana:…

Fiskisleiri 2018

no image

Muoviveneilyä, saunomista, seurustelua serkusten kesken. Kivaa kuuleman mukaan oli ja ruokaakin riittävästi ja kyllin tiheään.   Muoviveneet arvossa arvaamattomassa. Niihin kuului kyllä kaksipäinen kanoottimela, mutta sillä ei ollut jostain syystä kiva meloa. Veneen pyörähtely holtittomasti oli kivempaa?

Fiskisleiri 2019

no image

Tämän vuoden leiripäivät Fiskiksellä olivat jo ennustetta tulevasta eli oli selvästi ihan kiva serkusten tavata toisiaan, mutta meistä vanhuksista näytti siltä kuin keskustelut olisi käyty netissä eikä naamakkain, niinkuin olisimme luulleet olevan helpompaa. MUTTA me olemme ikivanhaa sukupolvea emmekä ilmeisesti ymmärrä mistään mitään. Eivät ymmärtäneet meidänkään isovanhempamme. Uimassa sentään nämä nuoret ehtivät käydä ja muoviveneillä…

Luxor-TV pyörii taas

no image

Eräs jokapäiväinen vika 70-luvun telkkareissa oli Luxor- merkkisen television kuvan “pyöriminen” eli kuva alkoi “valua” ylhäältä alaspäin tihenevällä nopeudella koneen lämmetessä. Tuota vikaa ilmeni myös muissa, mutta Luxor oli ehdoton ykkönen siinä lajissa. Meille TV-korjaajille se oli lähes “kultakaivos”, sillä korjaus oli helppo ja nopea;  Takakansi auki, yksi PCF80-tyyppinen tai PCL82- putki vaihdettiin ja sitten…

Vuorenlouhija laulun sanat

no image

Vuorenlouhija 1. Iske, iske, iske seinään vuoren, iske, iske, mielin reippahin! Iske, luota voittoon voimas’ nuoren, heilua sä anna raskaan moukarin! Verkallensa painuu vuoreen rauta, muttei työtä kesken heittää auta! Heipä, hee-ei! Heipä, hee-ei! Heipä, hee-ei! Heipä, hee-ei. 2. Iske, iske, iske, lentää säen, iske, iske peikot kaikkoo pois! Iske, iske, iske, nythän näen: ammuksen…

Kirstarilla 1955 -57

no image

Kirstarilla 1955 -57 Sattui taas sellainen kevätpäivä, että olin myöhästynyt viimeisestä mahdollisesta bussista, jolla olisin ehtinyt kouluun ajoissa ja siksi olin polkenut sen bussin (dösän) kanssa kilpaa koululle. Se onnistui siksi, että bussi joutui pysähtelemään joka pysäkillä ja minä sain sen aina silloin kiinni. Loppupäässä saatoin jo vähän oikaistakin ja ehdin ajoissa kouluun (Kallion Yhteiskoulu)….

Satamatalkoot Sulkavalla v.1976

no image

   Satamatalkoot Sulkavalla oli yksi niitä satunnaisia tuttaville ja ystäville tehtyjä “talkootöitä”, joissa vaihdoimme työtä lomapaikan käyttöä vastaan. Pinomaan Pekan kautta tuttava, Paatelan Hannu kyseli, että osaisinko kaiken muun osaamiseni lisäksi raivata heidän mökilleen laituripaikan moottoriveneille.  Saimaan pinnankorkeus vaihteli vuosittain voimakkaasti ja  rannassa oli isoja kiviä veneitä kolhimassa. Tulevalle  laiturille pitäisi myös saada kiinnitykset viereiseen…

Fiskisleiri 2020

no image

Fiskisleiri 2020 Vuonna 2020 Serkukset alkoivat olla jo “isoja” tekemään juuri mitään kännykän käyttelyn lisäksi, mutta suklaatehdas Porvoossa ja meille perinteiseksi muodostunut ravintola Hanna Maria vielä jaksoivat kiinnostaa.  Uinti ja kalastus olivat myös niitä “perinteisiä” harrastuksia ja Kerttu kalastajana omaa luokkaansa. Aki kunnostautui Kertun hauen perkaajana. Aki sai itsekin kilon verran pienemmän ja perkasi senkin….

Fiskisleiri 2016 Hiidenkirnut

no image

Fiskisleiri 2016 ja Askolan Hiidenkirnut Näillä serkusten leireillä Sipoon Fiskträskillä oli tälläkin kertaa teemamatka. Kävimme Askolan Hiidenkirnuilla.  Paikka oli kaikille uusi ja todella mielenkiintoinen. Se ei tietenkään voittanut perinteistä matkaa makean perään Porvooseen Brunbergille, Suomen vanhimmalle suklaatehtaalle.  Hyvänä kakkosena kirnut kuitenkin.  Tietysti lilluttiin järvessä ja hieman testattiin omin käsin rakennettua Kuudenkulmaakin.  Laitan kuvia tähän sieltä-…

Hällin Eki

no image

Hällin Eki Päivitetty 02.08.2021 Tämä tarina on kertaalleen “Vartsika.com”- sivuilla, mutta laitan myös tänne, kun tuntuu vähän siltä. Tutustuin Ekiin jossain 50- luvun puolivälissä ja muistaakseni Vakkalan Kostin kautta.  Kävin Hälleillä, siinä Rekitien alussa silloin tällöin ja jotenkin Ekin kanssa synkkasi heti.  Joitakin aikoja myöhemmin olin Ekin kanssa jo varsin syvällisissä puheväleissä. Istuksimme muutamana iltana…

Fiskisleiri 2021

no image

Teinikarhujen kännyleiri 2021 Mummo ja Pappakarhu olivat kutsuneet teinikarhut mökilleen leirille, järven rannalle. Monen kilometrin automatka tietysti väsytti ja ruokaa piti myös heti saada. Mummokarhu 80-v laittoi otsansa hiessä syötävää ja Pappakarhu askarteli omiaan pihatöissä. Teinikarhut jaksoivat juuri ja juuri tulla syömään, mutta sitten kiireesti levolle ja kännykän ihmeitä selaamaan. Pakahduttava helle pakotti muutaman kerran…

Torninosturikorjaamo

no image

Torninosturikorjaamo Linnanherrankujalla Vuosina 1970-72 (ainakin) rakensi ekonomi Uotila Linnanherrankujalle tuotantotiloja vuokrattavaksi. Hänellä oli siellä lukuisa määrä eri alojen ammattilaisia töissä, osa suoraan ja osa alihankkijoina. Vaihtuvuus oli suurta, sillä Uotilan ja tekijöiden näkemykset lähes joka asiasta olivat kovin erilaiset. Uotila tahtoi halvalla ja hyvää eikä se taas ollut tekijöitten mieleen palkkaan tai urakoihin nähden. Sähköpuodin…

Hovileipä ja sen pakastushuone

no image

Kestin Timo muisteli yhden puhelumme aikana erästä Hovileivän keikkaamme ja tässä minä sitten teen työtä yllytettynä, mutta kovasti Timpan avustamana: Hovileipä ja sen pakastushuone on Sähköpuodin tarinoita. Noin v.1971-72 teimme erilaisia sähkökorjauksia ja -asennuksia Kestin Timon kanssa nykyisellä Linnanherrankujalla sijainneelle Hovileipä Oy- nimiselle leipomolle. Eräänä päivänä leipomon johtaja pyysi käymään konttorillaan ja kyseli siellä mahdollisuuksiamme…

Fiskisleiri 2013 Kuudenkulma

no image

Fiskisleiri 2013 Kuudenkulma Kuudenkulma oli kuuden 7-12- vuotiaan lastenlapsen rakennusprojekti eli 2x3m lautamökki purkulaudoista akkuporakoneilla ja ruuveilla koottuna. Ruuveja meni 1300kpl. Iltaisin oltiin “inkkarinuotiolla” ja käristettiin makkaraa ym. Ekana päivänä olimme Hannun järjestämällä meriretkellä ulkoluodoilla: katso video:  http://youtu.be/B0O7xpu4Dpk Tässä melkein valmis Kuudenkulma Rakennusvaiheessa käytettiin lähes loppuun kaikki ensiaputarvikkeet… ja hauskaa oli niitä kääriessä. Yhtään “oikeaa”…

Linnanmäellä 1950

no image

Linnanmäellä 1950, olen 9-v Alppilassa oli ollut jo pitkään kaikenlaista rakennusporukkaa ja lehdissä kerrottiin vesilinnojen toiselle puolelle rakennettavan jotain huvipuistoa. Alue oli aidattu liki parimetrisellä metalliaidalla ja vahteja kierteli hätistelemässä uteliaita kiipeilynhaluisia. Hurjan näköisiä rakennelmia kohosi vesilinnojen katon korkeuteen asti. Tänään sitten oli suuret ja juhlalliset avajaiset, mutta meidän pihan porukoista ei kukaan päässyt sinne…

Euroviisuillat 1973 -79

no image

Euroviisut -73 Perhe Kuukkasemme muutettua Huhtasuontielle oli meillä nyt paremmin tilaa kutsua ystäviä kyläilemään.  Kun pienen omakotitalon alakerran tilat oli saatu remontoitua pidettiin ensin tupaantuliaisia ja myöhemmin, muistaakseni 1973 alkaen useana vuonna “Euroviisuiltoja”. Vakinaisina Euroviisuvieraina vierailivat Vakkalat eli Kosti ja Paula perheineen, johon kuuluivat Marita ja Martti. Molemmat kertoivat vieläkin muistavansa noita juhliamme.  Muita tuttuja,…

Käsikärryralli 1953

no image

Vuonna -53, kun vanhempieni talon  anturoita ja sokkelia valettiin pyöritti Heiska (11-12v) käsikärryrallia ympäri Käätypolku-Huntutie-Helytie-ympyrää, noin 600m. Tarkoituksena oli hakea ojista ja metsänreunoista kiviä betonin täytteeksi eli tehtiin siis “säästöbetonia”. Noin nyrkin kokoisista kivistä pään kokoisiin ja saviset tai multaiset piti puhdistaa. Heiska veti käsikärryjä kerran ympäri ringin kiviä lavalle heitellen ja kohta oli porukkaa…

Vaijan nuoruustarinoita

no image

Kun lapsuus vaihtuu nuoruudeksi, olen tässä 11-13v Lasken eräältä kantilta lapsuuteni kääntyneen nuoruudeksi, kun pääsin tai jouduin omakotitalomme rakennukselle apupojaksi. Työ käsitti aivan alkuun lapiohommia, kun talon pohjaa ja salaojia alettiin kaivaa. Talon pohja oli noin sata neliötä plus anturan leveys eli ehkä satakaksikymmentä neliötä ja noin puolitoista metriä syvä. Koko monttu kaivettiin käsin lapiotyönä,…

Batman parodia 1968

no image

Batman parodia 1968 eli Ihmepoika Snadi Tämän tarinan vuosi on helppo paikallistaa; Jari-poikamme oli keväällä täyttänyt viisi vuotta. Velipoikani Hannun kanssa kehitimme aihetta neljän minuutin pätkään 2x8mm:n kaitafilmille. Mykälle tietenkin vielä niihin aikoihin.  Ainakin minun rahavaroillani ääni sai vielä olla jonkin aikaa turhaa ylellisyyttä. Batman oli silloin lasten suosikki ja aikuisten inhokki. En usko, että…

Mustavuoren lehto

no image

Mustavuori (Mustamäki nuoruutemme aikaan) oli reviiriimme kuuluva paikka joka sijaitsee Helsingissä, Vuosaaren pohjoispuolella.  Sinne tehtiin milloin mitäkin retkiä ja varsinkin perhosten keräilyyn se oli aivan erinomainen. Niin erinomainen, että sinne eteläpään lehtoon asennettiin perhoskeräilijäin yhdistyksen puolesta sähkökaappi, johon Vakkalan Kostilla oli avain ja oikeudet käyttää sitä. Me muut tietenkin siipeilimme aina, kun muita yhdistyksen jäseniä…

Tuliterät Golfhousut v.1950.

no image

  Tuliterät Golffarit 1950   Oli tullut kevät ja koulukin päättymässä. Olin 9v. Äitimuori oli saanut hankittua jostain sopivaa housukangasta ja siitä piti tehdä minulle golf-malliset housut kevätjuhliin ja muuhunkin “edustuskäyttöön” eli kyläilyihin.  Lahja- äitimme oli ompelija, mutta lähinnä naisvaatteiden sellainen. Siksi tuli nyt asiaa Tammelundiin (Tammisalo), jossa Meeri- tätini oli ammattilainen myös miestenvaatteiden alalla. …

Kanootilla Skataan retkelle

no image

Tämän viimeisen kerran sai kolhiintunut ja päivänpolttama vanha kilpakanoottini nähdä vielä merta.  Niin kova oli hinku päästä vielä kerran melomaan, että otin urakakseni vuoden 1959 juhannuksena meloa Skataan Mellunkylän Kontion juhannusretkelle. Matkaa oli laskujeni mukaan reilut viisitoista kilometriä suuntaansa pitkin rantoja kierrellen. Helppo nakki…. tai sitten ei. Kanootti oli lojunut edellisen, surullisen ja melojiensa hukkumiseen…

Tietalkoot v.1955

no image

 Tietalkoot v.1955 (olen 14v) Helsingin Vartiokylässä, Helytie- Käätypolku- Huntutielenkin, noin 600m, tietalkoot päätettiin pitää eräänä keväisenä viikonloppuna ja jo hyvissä ajoin oli talkoovastaavana toiminut Viljo-isäni tilannut paikalliselta kuorma-autoilija NN:ltä hiekkakuljetuksen Valkoisen Ristin mäessä olevasta hiekkakuopasta. Hänen oli helpointa hoitaa nämä asiat, kun olimme silloin tosi harvinainen perhe puhelimen omistajana. Talkoiden oli määrä alkaa klo 10…

Kalassa Sepon ja Kostin kanssa 1954

no image

   Kalassa Sepen ja Kosan kanssa -54  (Olen 13-v)    Olimme me pojat muutakin kuin rakettien ja paukkujen tekijöitä. Olimme keväisin erittäin innokkaita kalamiehiä. Kalaa pyydettiin ja saatiin muualtakin kuin omasta purosta Käätikseltä. Sipoon suunta oli suosiossa silloinkin. Kevään ensijäiden lähtiessä puroista 54-kieppeillä  kertoivat Sepe ja Kosa, että varsinkin Kostin isäukko oli sodanjälkeisinä vuosina käynyt…

Heimon elätit 50-luvulla

no image

Heimon elätit 50-luku (olen näihin aikoihin 13-15v) Tuulihaukka Ville kiitoradallaan Käätypolku 8 pihalla. Taustalla Tammelundin ukin tekemät käsirattaat joista oli paljon hyötyä uudisrakentamisen aikoihin ja runsaasti huvia leikeissä. Ville oli siipirikko. Tuulihaukka Ville Ensimmäinen oli tuulihaukka Ville. Sen löysivät Häkkisen Seppo ja Mäkisen Reima perhostenkeräilymatkallaan Rantakartanontiellä eli juuri sieltä, mistä Kinnarin Leo kertoo jutussaan amiraaleista…

Huoltokeikkoja ja Simkatonni Sipoossa -66

no image

Huoltokeikkoja ja Simkatonni Sipoossa -66    Näitä tuhmuuksia tulee tässä tunnustettua, kun ovat jo rikosoikeudellisesti vanhentuneita ja muutenkin lienet vähäpätöisiä.  Tarinani liittyy kuitenkin vielä nykyäänkin esiintyvään ilmiöön eli kiusantekoon liikenteessä. Tässä kyseisessä tapauksessakin olimme toisillemme täysin tuntemattomia ja sellaisiksi jäimmekin. Loppupäässä muistelen tavallisempia huoltokäyntejä Sipoon alueella. Ajelin kauniina kevätaamuna huoltokeikalle Sipooseen päin nykyistä Uutta Porvoontietä…

Tiikelipaino Käätypolulla v.-67 -70

no image

Tiikelipaino Käätiksellä v.-67 -70 Tositoimia ja lapsityövoimaa käytettiin härskisti nuoren yrityksen alkuvuosina. Osin välttämättömyyden pakosta, osin siksi, kun se oli kaikista tosi hauskaa. Tämä tarina liittyy toiminimi H.Kuukkasen, myöhemmin Sähkö-Puoti Oy:n, alkutaipaleelle, vuosille -62 – 70. Vaikka ammattitaito oli jo saavutettu etu yritystä perustettaessa ja päivätyötä tarjonneen työnantajan jäljiltä oli siunaantunut omiakin vakiasiakkaita iltatöiksi, niin…

Tanssit Kontion Majalla 1958-1961

no image

Tanssit Kontion Majalla 1958-1962  (Olen näissä tarinoissa 17-21v) Kontion Majalla oli monipuolisen urheilutoiminnan lisäksi myös lähes yhtä monipuolista huvitoimintaa.  Tuolloin 50-60-luvuillakin olisi ollut tietenkin pääasiassa tanssiaisia, mutta sodan jälkeen oli pitkälle 70- luvulle asti lakiasetus, jonka mukaan pääsymaksulliset tanssit olivat verovapaita vain silloin, kun illan aikana oli vähintään yksi tunti muuta ohjelmaa.  Tämä tarkoitti Kontion…

Kotihipat 1958-1960

no image

    Kotihipat 1958  (olen näinä aikoina 17-19v)     Tuossa 50-luvun puolivälin jälkeen alkoi Kosaa (Kosti Vakkala) ja minua nuo tytötkin kiinnostaa ja olisko ollut -58, kun syksyllä menimme,  Kosa, minä ja lapsuudenystäväni Pasi Mäkinen Helsingin Kumpulasta, Niemisten tanssikouluun Kulttikselle s.o. Kulttuuritalolle.  Kosalla oli jo pienoinen etumatka Paulansa kanssa, joka myös kävi muutaman kerran noilla tunneilla, mutta Pasin…

Kallion Yhteiskoulussa 1954 Joulunäytelmät

no image

Joulunäytelmät Kallion Yhteiskoulussa 1954  (olen 13v) Tuohon aikaan Kallion yhteiskoulussa oli tapana, että kolmannet luokat eli 3A ja 3B eli aamu- ja iltavuoro, järjestivät vuotuiseen joulujuhlaan ohjelman. Osa oli sooloesityksiä, kuten laulua ja lausuntaa, runojakin, mutta pääohjelman muodostivat näytelmät.  Mistä sitä tietää vaikka olisi ollut jo pohjustavaa työtä nykymuotoiselle Kallion Ilmaisutaidon lukiollekin?  Satu tyttäremme kävi…

Kiitolaukkaa kärryt perässä 1952

no image

Laukkaharjoituksia 1952 Helsingin Vartiokylässä v.1952, 11 vuotiaana, kun omakotitalomme kivijalkaa valettiin, olin apupoikana vähän joka hommassa. Kiskoin nauloja laudoista ja oioin niitä, kärräsin hiekkaa betonimyllylle portilta, johon kuorma oli kipattu tonttitien upottavuudesta johtuen. Varsinaisessa valussa hommiani oli toimia sen  aikaisena täryttimenä eli kävellä ja hyppiä seinän valumuottien välissä polkemassa valubetonia tiiviiksi. Saappaat piti olla jaloissa…

Vesihiihtoa lumella 1963

no image

Lumihiihtoa 1963 Kun eräillä synttäreilläni jutustelimme Soikan (Soili Alava, os.Kari) kanssa, niin hän muisteli sitä vesihiihdon korviketta eli lumihiihtoa. Tempaus tehtiin Goggolla eli Goggomobil Isar- merkkisellä Helkama Oy:n autolla, Hannu-veljeni ja naapurinlikka Soikan kanssa (se oli melkein kuin isosysteri puoli vuotta vanhempana).  Auto oli Helkama Oy:n puolesta käytössäni TV-huoltotyössä. Sattui kohdalle luminen talvi ja teiden…

Eino Juurinen 1918 -2002

no image

Tämä “tarina” on lainattu allamainituista lehdistä joskus leikatuista leikkeistä. Se kertoo vaimoni enosta, Eino Juurisesta, joka oli tietämäni mukaan (Helsingin) Vartiokylän viimeisiä maanviljelijöitä ja hevosmiehiä. Hän oli myös suosittu kyyditsijä turisteille talvisaikaan rekineen, vain 10km Helsingin keskustasta. Hän oli myös muutamissa elokuvissa avustajana hevosineen. Eino kuoli 84-vuotiaana vuonna 2002 ja sai asua loppuun asti kotonaan…

Euroviisut 1973-1980

no image

    Euroviisut -73     Perhe Kuukkasemme muutettua Huhtasuontielle oli meillä nyt paremmin tilaa kutsua ystäviä kyläilemään.  Kun pienen omakotitalon alakerran tilat oli saatu remontoitua pidettiin ensin tupaantuliaisia ja myöhemmin, muistaakseni 1973 alkaen useana vuonna “Euroviisuiltoja”.     Vakinaisina Euroviisuvieraina vierailivat Vakkalat eli Kosti ja Paula perheineen, johon kuuluivat Marita ja Martti. Molemmat kertoivat vieläkin muistavansa noita…

Huhtasuontien Virenit 1976

no image

Huhtasuontien Virenit 1976 Huhtasuontiellä, niinkuin koko Suomessakin, Lasse Virenin kultamitalit Montrealissa Kanadassa, nostivat 1976 heinä-elokuulla ennennäkemättömän juoksuinnostuksen lapsissa ja nuorissa.  Virenin innostamana juostiin kaikkia mahdollisia matkoja pitkin Huhtasuontietä ja lopulta piti sitten testata tuo 10 kilometrinkin matkakin. Heimo- isä lupasi mitata “virallisen” sata metriä Huhtasuontien kääntöympyrän päästä Kiviportintielle päin (Helsinki, Vartiokylä). Mittaus tapahtui helposti Jarin…

Legoharrastuksia 1977

no image

Lego- animaatio Legokaupunki 1977 Jossain välissä 70-lukua alkoi joka taloon, joissa lapsia oli, poikalapsia varsinkin, ilmestyä Lego- palikoita nurkan tai lattiankin täydeltä.  Näin kävi myös Huhtasuontie 9:n “lastentarhassa”, jossa omat ja naapuruston lapset leikkivät sateiset ja usein kuivemmatkin päivät yläkerrassa tai kellarissa Legoilla, joita melko nopeasti kertyi tuttavien ja sukulaisten avustamana useita satoja paloja. Lopulta…

Pyryn tarinoita

no image

15.01.2011 (Heimon 70vuotispäivänä) HYVÄ JUHLAKALU JA YHTIÖKUMPPANI Kun 1950 luvun lopulla muutimme Vartiokylään Helytielle ei ollut kylällä ketään tuttua, mutta ei kovin pitkää aikaa mennyt, kun löytyi eräs aktiivinen nuori Heimo, jonka kutsumanimi muotoutui yleisesti Heiskaksi. Muistissani on mm. perhosten keräys ja ilotulitusnäytökset peltsillä. 60- luvun alkupuolella järjestimme Kontion majalla porukalle iltamia ja tansseja. Tanssien…

Aloitteleva yrittäjä (Sähköpuoti 0 )

no image

Aloitteleva yrittäjä (Sähköpuoti 0 ) Yrittäjäksi ryhtyessäni olin 21-vuotias ja täysin untuvikko niin yleisen talouden kuin henkilökohtaisen ansaintalogiikankin kannalta. Kolmen vuoden kokemukset urheiluseura Mellunkylän Kontion huvitoimikunnan vetäjänä hieman antoivat osviittaa tulevaan, sillä sielläkin piti tienata enemmän kuin kulutti.  Viimevaiheissa piti organisoida talkooväki buffetin ja keittiön pyörittämiseen sekä osata inventoida tupakka- ja makeisvarasto  seuran  muita osastoja…

Kontion retkiä Pilvijärvelle

no image

Kontion retkiä Pilvijärvelle. Ensimmäinen retkeni urheiluseura Mellunkylän Kontion porukan mukana suuntautui Sipoon Molnträsk’ille, joka nykyisessä suomenkielisessä Sipoossa on tietenkin Pilvijärvi.  Vuosi oli todennäköisimmin 1957 – 58 ja heinä-elokuuta. Matkaan lähdettiin kokoontumispaikaksi määrätystä Mannosen valintamyymälän pihasta Vartiokylän keskustasta ja kun olin hieman myöhässä nukuttuani pommiin osuin sitten porukan loppupäähän Vartiokylän apteekin kohdalla. Olin liikkeellä hiljan ostamallani…

Ravustamassa poliisien kanssa 1967-68

no image

Ravustamassa poliisien kanssa Tämän tarinan tapahtumat ovat syyspuolelta  ja vuosilta -67 tai -68 eli reilusti ennenkuin muutimme Käätypolulta Huhtasuontielle (Helsingissä). Tällä kerralla päätimme samaistua “parempiin piireihin” ja  pitää rapujuhlat.  Aika oli tietenkin sitä ravustusaikaa. Olimme viettämässä iltaa ystäviemme, Vakkalan Kostin ja Paulan, Kauppilan Arin  ja  Järvisen Piven kanssa siellä Käätis 11:n mökissämme, kun jostain telkkariohjelmasta…

Kun Pia-koira pelasti Juhapojan

no image

Kun Pia-koira pelasti Juhapojan Kirjoittanut Hannu Kuukkanen 31.12.2008 (Vartsika-sivuille:  www.vartsika.net) Kun Heiska ei nyt ole kertonut näköjään sitä Piian ja Juhan seikkailua, kerronpa sen nyt tässä kuten olen sen itse häneltä kuullut. Lisätköön Heimo sitten yksityiskohtia omasta muististaan. Tämä on tarina siitä kun Pia pelasti pikkuveli Juhan (3,5v) kun hän oli karannut pihasta ja oli…

Nummelan ja muissakin mastoissa

no image

Nummelan mastoissa 1957 – 1959 Eräs rankimpia antennikeikkoja olivat Nummelan AM-mastot, joissa korkeutta oli 120m ja tikasväli joku 40-50cm, ei hissiä. Tein sinne sen aikaisen nousunopeusennätyksenkin, mutta seuraavana vuonna silloinen PLH:n juoksupoika rikkoi sen kuulemani mukaan muutamalla sekunnilla.  Muistelen ajan olleen hieman alle kahden minuutin luokkaa eli keskinopeus alle 60m minuutissa. Alkumatkasta noustiin helposti nopeamminkin,…

PLH:n radiolaboratoriossa 1957-1959

no image

PLH:n labrassa 1957 -1959 Isäukko järjesti minulle työpaikan heti ammattikoulusta päästyäni ja paikaksi osoittautui silloisen Posti- ja Lennätinhallituksen Radiolaboratorio Lauttasaaren Särkiniemessä, olisiko ollut vitonen katunumeroltaan? Siellä oli päällikkönä tuolloin Di Kalevi Sappinen ja hänen toimistossaan ilmoittauduttuani minut ohjattiin asentamon puolelle, jossa silloin “oikeat työt” tehtiin. Seinän takanahan insinöörit “vain” suunnittelivat. No…ei se ihan niin ollut,…

Soikka ja Heiska

no image

Soikka ja Heiska Vartiokylässä, Käätypolun lenkillä, asui 50-60-luvuilla paljon lapsia. Kovasti oli myös ikäeroja, mutta eivät ne isosti haitanneet sillä “pikkupennuille” järjestettin erilaisia pelejä, kisoja ja leikkejä. Paikkoja olivat: Peltsi, Takakaltsi, Etukaltsi ja Soikankaltsi. Soikan kaltseilla oli myös inkkareita. Oli myös rosvoja ja pollareita. Soikka ja Heiska jakoivat useimmiten hyvässä sovussa joukkueet joissa näitä vaklaus…

Soikka, systeri aidan takaa

no image

Soikka, systeri aidan takaa Vuoden 1954 tietämillä, kun muutimme lopullisesti Hämeentieltä Vartiokylään ja Käätypolulle, vei minulta hetken aikaa tottua uuteen asuinympäristöön ja siihen, että kaikki entiset kaverit ehkä lopullisesti jäivät sinne Alppilan ja Kallion kulmille, Sörkkään tai Sörkkaan, sanoisi jotkut noista jälkimmäisistä kulmista. Hortoilin joutessani ensimmäisenä kesälomapäivänäni Karien pihalle ja Soikka sanoi ulos tullessaan olevansa…

Armeijan Harmaissa, Osa 5

no image

Armeija-ajan muistelmia, piirroksia ja kirjoitelmia vuodelta 1961 Armeija-aikana tuli selväksi, että Suomi on ev.lut. maa. Lisäksi armeija oli pelottava tai huvittava paikka riippuen henkilöstä ja henkilökunnasta. Ensimmäinen sivuni sotilasmuistiosta alkaa näin: Luominen: Alussa kasarmi oli autio ja tyhjä. Vääpelin henki liikkui käytävillä. Vääpeli sanoi: “Tulkoot alokkaat” Ja alokkaat tulivat. Tuli aamu ja ensimmäinen herätys ja…