Aloitteleva yrittäjä (Sähköpuoti 0 )
Yrittäjäksi ryhtyessäni olin 21-vuotias ja täysin untuvikko niin yleisen talouden kuin henkilökohtaisen ansaintalogiikankin kannalta. Kolmen vuoden kokemukset urheiluseura Mellunkylän Kontion huvitoimikunnan vetäjänä hieman antoivat osviittaa tulevaan, sillä sielläkin piti tienata enemmän kuin kulutti. Viimevaiheissa siellä piti organisoida talkooväki buffetin ja keittiön pyörittämiseen sekä osata inventoida tupakka- ja makeisvarasto seuran muita osastoja varten jotka järjestivät esimerkiksi kilpailuja. Yhtäkaikki, taloutta se oli sekin, paitsi että oikeassa yrityselämässä piti lisäksi osata laskea kotteja, palkkoja, sosiaalikuluja, lomapalkkoja, lomakorvauksia, sairaspoissaolojen ja mainonnan kustannuksia, vuokria, vakuutuksia, veroja, varaston arvoja, kalustoja ja niiden poistoja ym.ym.ym.
Vuoden 1963 rahauudistus vielä sotki lisää asioita, kun sählättiin kahden nollan katoamisen kanssa Suomen markan suhteen; entinen satanen olikin nyt vain markka ja tonni oli kymppi. Molempia seteleitä oli kovasti liikenteessä, kun ihmiset tahtoivat vaihtaa vanhoja pois.
Aloitin ennen armeijaa ottamalla velkaa vanhemmiltani ja kihlatultani, jota kihlatultani saamaani lainaa en ole vieläkään maksanut takaisin, kun avioiduttuamme velat ja saatavat muuttuivat yhteisiksi. Ei silti, en ole maksanut vanhemmillenikaan. Surkea velallinen olen. Olen molemmille näille osapuolille yrittänyt korvata tuon rahan auttamalla ja huolehtimalla heidän taloudestaan myöhemmin hyvin. Kihlatustani tuli vaimoni Sirpa. Ei huono kauppa ollenkaan ja menossa on 63. yhteinen vuosi. Ai. niin. Firmojeni velat olen maksanut kaikki pois eli eläkkeelle pääsimme velattomina.
Helkaman TV-huollosta irtisanouduttuani kesällä 1963 alkoi käytännössä yrittäjäelämäni. Sieltä sain eväiksi monta asiakasta ja varaosapalvelun, mutta Helkama televisioita oli vain alle 10% TV-markkinoista parhaaseenkaan aikaan, joten oli pakko huoltaa myös monenmoisia muita televisioita ja kodinkoneita, joista jälkimmäisistä minulla ei ollut juuri minkäänlaista kokemusta. Opettelin ottamalla niitä korjattavaksi ja tutkin ja korjasin, kunnes kone tuli kuntoon. Päivät venyivät pitkiksi, keskimäärinkin yli 12-tuntisiksi, mutta ammattitaito karttui kohisten.
Pitkiksi venyivät myös Sirpa- vaimoni päivät, sillä hän joutui käytännössä yksin huolehtimaan lapsen, omakotitalon ja puutarhan kaikki tehtävät: vedet kaivolta sisään ja saunalle, samoin sauna- ja hellapuut. Keväällä istutukset, kesällä kitkennät, kastelut ja nurmen niitto, syksyllä sadonkorjuu ja säilöntä. Hän toimi myös puhelintilausten vastaanottajana ja myymäläapulaisena. Talvella piti lumetkin luoda 50-metriseltä käytävältä ja tontin edustalta. Minusta oli hieman apua sunnuntaisin.
Itse jouduin rahan puutteen vuoksi myös korjaamaan huoltoni autot, joten uutta ammattitaitoa karttui siitäkin. Käytin apuna tuttuja ja tuntemattomia kyläläisiä aluksi apuna, mutta opittuani teimme huollot Hannu- veljeni kanssa kahden. Hannustakin olisi tullut hyvä huoltomies mille alalle tahansa, mutta halusi mainosgraafikoksi ja pääsi Atskiin (Ateneumiin) kouluttautumaan alalleen.
Samoihin aikoihin poikkesi muuan puolituttu nuorimies meillä kotona. Hän oli ryhtynyt tai päässyt vakuutusmyyjäksi ja tarjosi nyt aloittavalle yrittäjälle Vakuutusyhtiö Kalevan Säästöhenkivakuutusta. Hän perusteli hyvin asian ja niinpä otimme tuon 200.000mk:n vakuutuksen ja hyvä niin, sillä sen turvin sain pankista helpommin lainaa ja sen saattoi aikanaan 25-vuoden kuluttua lunastaa ulos rahana, lähes verottomana. En tosin ole sitä vieläkään ulosmitannut, vaan se on kiinni ostamissamme kiinteistöissä. Verottaja odottaa vieläkin ”kieli pitkällä” saamisiaan. Tulossa on.
Perustin myymälän 1964 Vartiokylään puoli vuotta TV-huoltotoiminnan aloitettuani. Ajatus oli saada lisää huollettavia kodinkoneita ja myös tuloja myynnistä näkyvällä toimipaikalla kylän pääväylällä, Holmströmin apteekin vieressä. Sain televisioita ja radioita myyntiin eräältä Helsingin keskustan liikkeeltä, Henrikssonin Radioliikkeeltä ”kaupintaan” siten, että niitä ei laskutettu ennenkuin olin ne myynyt. Ei siis sitoutunut olematonta rahaa varastoon.
Ei se ollut hyvä paikka. Vartiokylässä oli tuolloin ehkä 2-3000 asukasta ja heistä suurin osa omakotivelallisia ARAVA-lainoineen, siis köyhiä. Sitä oli myös oma perheemme, sillä olimme juuri ostaneet lähes 100%:n velaksi pienen omakotitalon Käätypolulta.
Lähempänä kylän keskustaa oli rouva Isakovin baari ja sen vieressä silloinen Vartiokylän bussin 41- päätepysäkki. Vuoden kuluttua muutimme sinne. Ei sielläkään rikkaat kuljeksineet, mutta ohi kulki moninkertainen määrä ihmisiä ja aina joku poikkesi milloin mitäkin lamppua ja paristoa ostamaan tai korjauttamaan kodinkoneitaan. Huolto kukoisti, mutta myynti ei oikein itseään kannattanut siinäkään paikassa.
Parin vuoden päästä muutimme SYP:in kiinteistöön, lähemmäs KOP- pankkia ja osuuskauppa Elantoa. Nyt olimme lähempänä kylän ”rikkaita” ja se näkyi jo hieman plussana myynnissäkin. Olihan se luottamusta herättävää, kun koko kiinteistön katon pituudella luki ”YHDYSPANKKI FÖRENINGSBANKEN”
Olimme päässeet kylän arvostettujen yritysten joukkoon. Tässä myymälässämme Sirpa-vaimoni oli jo usein puolipäiväapulaisena myymässä ja järjestämässä paikkoja jäljiltämme.
Jos kiinnostuit aiheesta, niin lue Sähköpuodin tarinat, osat 1 – 7 ja pari vielä päällekin. https://www.heimovanhin.fi/category/sahkopuoti/
Sitten on vielä Janavalon ja Laserlenkin tarinat, jos jaksat.
Kirjoitti, Heimo Kuukkanen
