Aloitteleva yrittäjä (Sähköpuoti 0 )
Yrittäjäksi ryhtyessäni olin 21-vuotias ja täysin untuvikko niin yleisen talouden kuin henkilökohtaisen ansaintalogiikankin kannalta. Kolmen vuoden kokemukset urheiluseura Mellunkylän Kontion huvitoimikunnan vetäjänä hieman antoivat osviittaa tulevaan, sillä sielläkin piti tienata enemmän kuin kulutti. Viimevaiheissa piti organisoida talkooväki buffetin ja keittiön pyörittämiseen sekä osata inventoida tupakka- ja makeisvarasto seuran muita osastoja varten jotka järjestivät esimerkiksi kilpailuja. Yhtäkaikki, taloutta se oli sekin, paitsi että elävässä elämässä piti lisäksi osata laskea kotteja, palkkoja, sosiaalikuluja, lomapalkkoja, lomakorvauksia, sairaspoissaolojen ja mainonnan kustannuksia, vuokria, vakuutuksia, veroja, varaston arvoja, kalustoja ja niiden poistoja ym.ym.ym.
Aloitin ennen armeijaa ottamalla velkaa vanhemmiltani ja kihlatultani, jota kihlatultani saamaani lainaa en ole vieläkään maksanut takaisin. Lainasta on jo 60 vuotta, joten korkokin voisi olla melkoinen. Ei silti, en ole maksanut vanhemmillenikaan. Surkea velallinen olen. Olen molemmille näille osapuolille yrittänyt korvata tuon rahan auttamalla ja huolehtimalla heidän taloudestaan myöhemmin hyvin. Kihlatustani tuli vaimoni Sirpa. Ei huono kauppa sekään ja menossa on 60. yhteinen vuosi. Ai. niin. Firmojeni velat olen maksanut kaikki pois.
Helkaman TV-huollosta irtisanouduttuani kesällä 1963 alkoi käytännössä yrittäjäelämäni. Sieltä sain eväiksi monta asiakasta ja varaosapalvelun, mutta Helkama televisioita oli vain alle 10% TV-markkinoista parhaaseenkaan aikaan, joten oli pakko huoltaa myös monenmoisia muita televisioita ja kodinkoneita, joista jälkimmäisistä minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta. Opettelin ottamalla korjattavaksi ja tutkin ja korjasin, kunnes kone tuli kuntoon. Päivät venyivät pitkiksi, mutta ammattitaito karttui. Pitkiksi venyivät myös Sirpa- vaimoni päivät, sillä hän joutui käytännössä yksin huolehtimaan lapsen, omakotitalon ja puutarhan kaikki tehtävät: vedet kaivolta sisään ja saunalle, samoin hellapuut. Keväällä istutukset, syksyllä sadonkorjuu ja talvella lumien luonti 50-metriseltä käytävältä. Jouduin itse rahan puutteen vuoksi myös korjaamaan huoltoni omat autot, joten lisää ammattitaitoa karttui siinäkin. Käytin apuna tuttuja ja tuntemattomia kyläläisiä aluksi, mutta opittuani teimme huollot Hannu- veljeni kanssa kahden. Hannustakin olisi tullut hyvä huoltomies mille alalle tahansa, mutta halusi mainosgraafikoksi ja pääsi.
Samoihin aikoihin poikkesi muuan puolituttu nuorimies meillä kotona. Hän oli ryhtynyt tai päässyt vakuutusmyyjäksi ja tarjosi nyt aloittavalle yrittäjälle Vakuutusyhtiö Kalevan Säästöhenkivakuutusta. Hän perusteli hyvin asian ja niinpä otimme tuon 200.000mk:n vakuutuksen ja hyvä niin, sillä sen turvin sain pankista helpommin lainaa ja sen saattoi aikanaan 25-vuoden kuluttua lunastaa ulos rahana, lähes verottomana. En tosin ole sitä vieläkään ulosmitannut, vaan se on kiinni ostamissamme kiinteistöissä. Verottaja odottaa vieläkin “kieli pitkällä” saamisiaan. Tulossa on.
Perustin myymälän 1964 Vartiokylään puoli vuotta TV-huoltotoiminnan aloitettuani. Ajatus oli saada lisää huollettavia kodinkoneita ja myös tuloja myynnistä näkyvällä toimitilalla kylän pääväylällä, apteekin vieressä. Sain televisioita ja radioita myyntiin eräältä Helsingin keskustan liikkeeltä, Henrikssonin Radioliikkeeltä “kaupintaan” siten, että niitä ei laskutettu ennenkuin olin ne myynyt. Ei siis mennyt olematonta rahaa varastoon.
Ei se ollut hyvä paikka. Vartiokylässä oli tuolloin ehkä 2-3000 asukasta ja heistä suurin osa omakotivelallisia ARAVA-lainoineen, siis köyhiä. Sitä oli myös oma perheemme, sillä olimme juuri ostaneet lähes 100%:n velaksi pienen omakotitalon Käätypolulta.
Lähempänä kylän keskustaa oli rouva Isakovin baari ja sen vieressä silloinen Vartiokylän bussin 41- päätepysäkki. Vuoden kuluttua muutimme sinne. Ei sielläkään rikkaat kuljeksineet, mutta ohi kulki moninkertainen määrä ihmisiä ja aina joku poikkesi milloin mitäkin lamppua ja paristoa ostamaan tai korjauttamaan kodinkoneitaan. Huolto kukoisti, mutta myynti ei oikein itseään kannattanut siinäkään paikassa.
Parin vuoden päästä muutimme SYP:in kiinteistöön, lähemmäs KOP- pankkia ja osuuskauppa Elantoa. Nyt olimme lähimpänä kylän “rikkaita” ja se näkyi jo hieman plussana myynnissäkin. Olihan se luottamusta herättävää, kun koko kiinteistön katon pituudella luki “YHDYSPANKKI FÖRENINGSBANKEN”
Olimme päässeet kylän arvostettujen yritysten joukkoon.
Jos kiinnostuit aiheesta, niin lue Sähköpuodin tarinat, osat 1 – 7 ja pari vielä päällekin. https://www.heimovanhin.fi/category/sahkopuoti/
Kirjoitti, Heimo Kuukkanen
