Huhtasuontie 9 Vartiokylässä oli tien viimeinen tontti suuren kuusen juurella. Tosi rauhallinen tienpätkä kasvattaa kasvavaa perhettä ja mukavia naapureita löytyi sieltäkin.  Ensimmäisenä oli entisen työkaverini, Kiikan Voiton perhe ja pian tutustuttiin muihinkin.

    Muuton jälkeen alkoi arki.  Kylmä vesi tuli nyt keittiön kraanasta, mutta likavesi piti täälläkin kantaa ulos.  Puita pilkottiin ja kannettiin sisään keittiön lieteen, yläkerran Porin Matti- kamiinaan ja saunalle.  Öljyä piti ladata öljykaminaan ja pihasaunan pata piti lämmittää kuumaa vettä saadakseen useamman kerran viikossa. Puutarhaa ja kasvimaata oli tälläkin tontilla senverran kun jaksoi hoitaa. Ei tullut aika pitkäksi Sirpa- vaimolle kahden lapsen kanssa. Hänhän kävi usein myös päivisin muutaman tunnin auttamassa sähköliikkeessämme pienemmän nukkuessa ja isomman ollessa päiväkerhossa. Polttopuuhuolto oli tietysti minun vastuullani ja sitä varten keräsin ympäristön firmoilta pakkauslautaa ja muuta jätepuuta ja kaadoin muutaman lahovikaisen koivun omastakin pihasta kuivumaan. En muista eläessäni ostaneeni yhtään klapia, niin paljon mielestäni niitä pyörii hukkateillä pitkin ojanvarsia ja kaatopaikkoja. Sieltä Ummeljoentien ja Kukkaniityntien silloiselta joutomaalta taisimme kerätä suurimmat saaliit, kun lähitalojen asukkaat ja kaupungin työntekijät veivät sinne raivaamiaan puita, pensaita ja juurakoita.
    Taloa ehostettiin oman maun mukaan hieman pintaremonttia tehden, mutta isommat työt jäivät ensi kesään. Ulkoseiniin tosin asensin puolen tuuman Styrox-levyn lisäeristeksi sisäpuolelle lastulevyn alle.  Kellarissa oli maalattia, joka heikensi huomattavasti sen käyttömahdollisuuksia. Sinne tuli lisäksi syksyin ja keväin sade- ja sulavedet sisään kallion halkeamia myöten.  Mittailin sitä aikani ja arvelin saavani käsipelillä muutaman kallion kohouman hakattua pohjalta törröttämästä.  Yhdestä nurkasta se onnistuikin yli odotusten, mutta aivan keskellä käytävän paikkaa oli umpikova kallion kupu. Hakkasin sitä pari iltaa (lue: iltayötä) ja lopuksi päätin porata reiän ja istuttaa siihen pienen pätkän dynamiittia. Reikä oli mielestäni kuitenkin hieman matala, joten pistin siihen tueksi rautakangen pystyyn ja kahvapään reikään dynamiitin päälle. Vanhat matot ja erilainen lankkutavara autonrenkaitten lisäksi toimi täkkäyksinä. Kaikki ikkunat ja ovet auki ja sähköä nalliin. Iso PANG ja pölyn haihduttua menin tuloksia ihmettelemään.  Kanki törrötti nyt tukevasti kellarin katossa kattolaudan puhkaisseena, mutta kallion laki oli tasainen niinkuin pitikin. Kaivoin vielä kellarin matalimpaan kohtaan puoli metriä syvän pumppukaivon paikan josta mahdolliset tulvavedet saisi pumpattua pois. Tasoituksen jälkeen seuraavana vaiheena oli tilata betonia lattiavaluun.

    Sirpan eno Topi Leväharju ajoi betoniautoa ja lupasi toimittaa tavaran edullisesti henkilökunnan hinnalla.  Ehdotti kuitenkin kalliimman vaihtoehdon eli vesitiiviin betonin käyttämistä, kun kerran oli noita tulvavesiongelmia.  Niin tehtiin ja satsi tuli tietysti keskellä päivää ja minun piti tulla kesken firman töiden sitä levittämään.  Betonia tuli sitten kellarin ikkunan täydeltä lattialle ja minä huhkin lapion ja levittimen kanssa saappaanvarret puoliväliin betonivellissä.  Topi sitten lähtiessään huikkasi, että pidä sitten kiirettä, kun tämä laatu kovettuu parissa-kolmessa tunnissa. Viisikymmentä neliötä lattiaa kaatoineen ja tiivistämisineen siinä ajassa ensikertalaiselta harrastelijalta sai hien juoksemaan noroina eikä kahvitauoista puhettakaan.
    Kaksi tulitikulla tulpattavaa reikää ainoastaan löytyi syksyn sateilla ulko- oven edustalta. Siitä olinkin sitten niin rinta rottingilla lopun vuotta.

Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen

Viimeksi päivitetty 04.01.2014 22:43